Joulukalenteri - 7. luukku

Kansalaiset, meetwurst! Seitsemännessä luukussa kirjoitan itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa isänmaallisuudesta.

Mitä isänmaallisuus on?

Suomalainen isänmaallisuus on merkillinen sekoitus

1.

Vakavamielistä historiatiedostusta: (sotien uhrit, nousu syrjäisestä kehitysmaasta hyvinvointivaltioksi, nälkävuodet halloineen, jälleenrakennus, pula-ajat, sotakorvaukset, geopoliittinen erityisasema idän ja lännen välissä, sisällissodan arvet ja kansakunnan eheytyminen).

2.

Huonoa kansallista itsetuntoa: Turisteilta tivataan aina ensimmäiseksi, että mitäs pidät Suomesta?

3.

Sankarikulttuuria: Suomelle tullut jääkiekon MM-kulta on aina iso uutinen – Suomessa. Euroviisuvoiton juhlinta isänmaallisena saavutuksena ylitti jo kaikki noloudelle asetetut kriteerit. Ylipäänsä: kun joku saa mitä tahansa julkista tunnustusta Suomen rajojen ulkopuolella, se lähes poikkeuksetta uutisoidaan kotimaassa sankaritekona.

4.

Sisua: Tätä suomalaista luonteenpiirrettä voimme muistella vaikkapa silloin, kun marisemme ettei etelän lomakohteen hotellihuoneessa ollut ilmastointia.

5.

Naapurikansojen solvausta: Klassikkoja ovat muun muassa ”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi” ja iki-ihana ”Alla svenska pojkarna är homosexuelt, hej!”.

6.

Sibeliusta: Tosin tuntuu riittävän, että hänet tietää nimeltä. Musiikista viis.

7.

Asevelvollisuuden mukanaan tuomaa laajaa maanpuolustustahtoa, josta voit varmistua keskustelemalla varusmiehen kanssa iltalomilla: ”Muilla oli rynkyt, mut mulla oli kaks konekiväärii ja sit ylikessu sano, et otat nää telamiinat kans ja kaminan ja pakkasta oli yli -60 ja matkaa 190 kilsaa ja kompassi rikki ja tetsata piti koko matka nasu päässä ja sit yks tosi veemäinen koksu käski hiihtää ahkion kanssa takaperin loppumatkan kassulle.”

8.

Kulttuurin tukemista ja arvottamista kansallisin periaattein: Suomessa tuetaan lähinnä vain kotimaisia projekteja ja suomalaisia tai Suomessa vakituisesti asuvia tekijöitä. Me suomalaiset taiteilijat olemme usein puolustamassa äänekkäästi monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, mutta kun on oman alan sisällä rahanjaon aika, niin ulkomaalaiset muuttuvat äkkiä epäilyttäväksi porukaksi, joiden ei nyt ainakaan pidä projekteineen tulla meidän pieniä rahoja rohmuamaan.

9.

Isänmaallista uhoa: Tätä lajia edustavat pääasiassa 150 kiloa painavat keskikalja-, viina-, subutex-, yms. huuruiset äijät, jotka pitävät yllään leijonakoruja ja vaakunapaitoja. Seuraava sota hävitään 6-0, jos odotellaan, että tämä porukka saadaan katkaisusta ja kuntokoulusta rintamalle. Näiden mielestä esi-isämme eivät taistelleet itsenäisyyttä elintasopakolaisille. En tosin ole ihan varma, taistelivatko he toivoen lapsenlapsenlapsistaan öliseviä, nurkkakuntaisia sekakäyttäjiä.

10.

Saunoja, sisua, Nokiaa (paitsi ei enää, nyt sitä on kiva syyttää kaikesta), jäänmurtajia, Muumeja, Joulupukkia, Marimekkoa, Wirkkalaa, lakkaa, talvisodan ihmettä, ainutlaatuista yötöntä yötä (joka ei tietysti paista esim. Ruotsissa tai Venäjällä), tuhansia järviä (no, voihan sitä suon keskellä olevaa haisevaa lampea järveksikin kutsua, jos on hyvää tahtoa, ja sitähän meillä suomalaisilla riittää – kun on kyse Suomesta).

11.

Kaunista luontoa (jonka olemme rahan vuoksi valmiit joka hetki tuhoamaan silmääkään räpäyttämättä).

12.

”Työttömyys, viina, kirves ja perhe – lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe” -myyttiä, joka valitettavasti on turhan elinvoimainen. Martti Syrjä kokoaa loputkin tämän aihepiirin kansalliset ikonit kattavasti laulussaan Murheellisten laulujen maa.

13.

Ikeaa. No ok, se on Ruotsista, mutta suomalaiset kodit ovat pullollaan sitä ihqua krääsää.

14.

Ai niin, listalta meinasi unohtua luterilainen itseruoskinta.