Joulukalenteri - 18. luukku

Hyvä lukijani,

kahdeksannessatoista luukussa on hiljaisuutta ja taukoja.

John Cagen legendaarisen sävellyksen 4’33” kantaesityksestä on tänä vuonna kulunut 60 vuotta.

Tämä alun perin pianolle sävelletty kolmiosainen teos muodostuu pelkistä tauoista. Ensimmäisen osan kesto on 33 sekuntia, keskimmäisen osan kesto 2 minuuttia 40 sekuntia ja päätösosa kestää minuutti 20 sekuntia. Yhteiskestoksi muodostuu 4 minuuttia 33 sekuntia.

Tosin esitysohjeissa sanotaan, että teoksen voi esittää millä kokoonpanolla tahansa ja sen osien kestot voi esittäjä määrittää itse.

Teoksen kantaesitti David Tudor 29. elokuuta 1952. Cage omisti kappaleen taiteilijaystävälleen Irwin Kremenille.

Teoksesta tunnetaan viisi erilaista versiota. Alkuperäinen käsikirjoitus on kadoksissa.

 4'33"
(Kuva: Steve Rhodes, Flickr) 

Cage valitsi teoksen yhteiskeston ilmeisesti sattumalta. On mielenkiintoista, että teoksen yhteiskesto on 273 sekuntia. Se on luku, joka tunnetaan myös absoluuttisesta nollapisteestä.

***

John Cagen 4’33” ei syntynyt hetken mielijohteesta. Sitä edelsivät Cagen muut kokeelliset teokset, joissa hiljaisuudella oli suuri rooli. Ensimmäinen tällainen teos, Duetto kahdelle huilulle, syntyi jo vuonna 1934, jolloin Cage oli vasta 22-vuotias. Kappale alkaa hiljaisuudella. Hiljaisuus on myös merkittävä karakteristinen tekijä Cagen 40-luvun tuotannossa, teoskokonaisuudessa Sonaatit ja interludit. Konsertto preparoidulle pianolle ja orkesterille vuodelta 1951 puolestaan päättyy pitkään  hiljaisuuteen.

Muutamaa kuukautta ennen 4’33”:a Cage sävelsi pianokappaleen Waiting, jossa lyhyttä kertautuvaa kuviota kehystää pitkät tauot.

Idea hiljaisuudesta muodostuvasta teoksesta oli muhinut Cagella jo 40-luvun lopussa, jolloin hän ajatteli myydä pelkästä hiljaisuudesta muodostuvan teoksen taustamusiikkia tuottavalle Muzak-yhtiölle.

Voimakkaana sysäyksenä toimi myös vierailu kaiuttomassa huoneessa Harvardin yliopistossa. Kokemus ei kuitenkaan ollut äänetön, sillä Cage kuuli verenkiertonsa aiheuttaman matalan ja hermostonsa tuottaman korkean taajuuden.

Myöhemmin Cage kirjoittikin kokemuksiinsa perustuen, että sellaista asiaa kuin hiljaisuus ei ole olemassa. Ihminen kuulee aina ääniä, eikä täydellistä hiljaisuutta voi aistia.

Toisella tapaa oltiin tämän ilmiön äärellä kauppakeskukseen säveltämäni runsaasti hälyjä hyödyntävän Le Saxophone... oopperaperformanssin esityksissä. Esiintyjillä olleet pitkät kenraalipaussit (pitkät tauot) saivat herkistämään kuulon kauppakeskuksen äänimaisemalle. Ilmiö toi mieleeni Cagen 4'33":n ja sen ominaisuuden saada herkistämään kuulon kaikille tilan äänille.

Voidaankin sanoa hieman paradoksaalisesti, että Cagen pelkistä tauoista muodostuva teos on hälymusiikkia puhtaimmillaan.

***

Vaikutteita Cage sai myös muista taiteista. Hänen ystävänsä Robert Rauschenberg maalasi vuonna 1951 sarjan tauluja, jotka näyttivät tyhjiltä maalauskankailta.

Myös Malevichin maalaukset, etenkin White square vuodelta 1918, rinnastetaan usein Cagen 4'33":een. Ei ole kuitenkaan tiedossa, että Cage olisi tuntenut Malevichin teosta ennen sävellysvuotta.

Kazimir Malevich: White Square, 1918

Yllättävää kyllä, John Cagen 4’33” ei ole ensimmäinen pelkästään kokonaan hiljaisuudesta koostuva teos, vaikka näin usein väitetään. Ranskalainen kirjailija ja humoristi Alphonse Allais sävelsi jo vuonna 1897 kahdestakymmenestä neljästä tauosta muodostuvan sävellyksen Funeral March. Sen konsepti on erittäin lähellä Cagen 4’33”:a.

Alphonse Allaisin Funeral March vuodelta 1897

Läheisesti Cagen ideaa sivuaa myös Erwin Schulhoffin vuonna 1919 säveltämä teos Fünf pittoresken. Sen In Futurum -niminen osa muodostuu pelkästään rikkaasti detaljoidusta taukomerestä.

***

Musiikkifilosofit ja muusikot ovat kiistelleet kuusikymmentä vuotta siitä, onko John Cagen pelkästä hiljaisuudesta muodostuva sävellys musiikkia vai ei.

Teoksen musiikillista luonnetta on puolustettu siitä syystä, että Cage on ”organisoinut” yleisön kuultavaksi kappaleen aikana kuuluvia ympäristön ääniä. Eräät tutkijat eivät lukisi Cagen teosta musiikin piiriin siksi, että organisoimisen täytyisi jättää jotakin äänellisiä mahdollisuuksia esityksen ulkopuolelle. (Huovinen & Kuitunen, s. 10–11)

Kukaan tutkijoista ei liene kyseenalaistanut 4’33”:n asemaa taideteoksena. Kiistelyä on käyty ainoastaan siitä, pitäisikö teos tulkita pikemminkin performanssin, äänitaiteen tai käsitetaiteen piiriin kuin musiikiksi.

***

Mielestäni edellä mainituilta tutkijoilta on jäänyt huomaamatta muutama 4’33”:a luonnehtiva piirre:

Ensiksikin teos on musiikiksi tarkoitettu. Se on nuotinnettu. Säveltäjä on selkeästi halunnut liittää teoksen musiikin piiriin.

Toiseksi, jos teoksissa olevia taukoja ei ole tarkoitettu musiikiksi, niin miksi me suhtaudumme musiikkina taukoihin, jotka ovat sävelien välillä. Sillä, jos tauot poistetaan, musiikin luonne muuttuu.

Kolmanneksi, Cage on jakanut teoksen kolmeen osaan korostaen kirjoitetun tauon ja musiikin ulkopuolelle – osien väliin – sijoittuvan hiljaisuuden erilaisuutta. Kantaesityksessä David Tudor osoitti selkeillä eleillä osien rajakohdat (muun muassa sulkemalla pianon kannen ja nousemalla seisomaan).

Neljänneksi, 4'33" on juridisesta näkökulmasta musiikkia. Teosta suojaa musiikin alan tekijänoikeussuoja.

Viidenneksi, 4’33” voidaan soittaa väärin, mikäli joku muusikoista tahallaan tai vahingossa saa aikaan soittimestaan äänen. Mutta mikäli joku muusikoista vaikka maalaa, lukee kirjaa tai tanssii ääneti esityksen aikana ei teoksen periaate tuhoudu. Tämä mielestäni on keskeisin teoksen musiikillista luonnetta korostava piirre.

***

Tiesitkö muuten, että John Cage sävelsi vuonna 1962 teoksen 0'00", joka tunnetaan myös nimellä 4'33" No. 2.

Lähteet:

4'33":n partituuri, Edition Peters (1952 version)

Huovinen & Kuitunen, Johdatus musiikkifilosofiaan, s. 10–11, Vastapaino 2008

Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/4′33″