Legendaarinen Luis Pasquet

Syksyllä 1991 aloitti kolme keskenkasvuista rääpälettä (Jussi, Kimmo ja minä) huiluopinnot sotilasmusiikkikoulussa, Lahdessa.

Päästyämme hieman alkeita pidemmälle aloimme saada säestystunteja eräältä siniharmaatukkaiselta herrasmiespianistilta.

Eksoottinen, lämpöä ympärilleen säteilevä säestäjä oli aina hämmentävä näky kasarmilla, tyylikäs, hiljainen sinitiainen äänekkäiden harmaavaristen joukossa.

Opettajamme Rainer kertoi, että pianistimme nimi on Luis Pasquet ja kotoisin Uruguayn Saltosta.

Luis puolestaan kutsui meitä kolmea huilistia huvittuneesti yhteisnimellä ’birds’.

Soittomme tuohon aikaan (aloitimme kaikki kolme huilunsoiton ns. pystymetsästä) oli varmasti aikamoista kuultavaa, mutta se ei näkynyt Luisista koskaan. Hän soitti meidän kanssamme ihan siinä missä kovan luokan ammattimuusikoiden kanssa.

Ja aika kovan luokan muusikoiden kanssa Luis oli soittanutkin.

Luis muutti Suomeen 70-luvun alussa, rakastuttuaan tulevaan vaimoonsa. Sitä ennen hän oli toiminut Montevideossa Argentiinan radioyhtiön kapellimestarina ja työskennellyt maailmanluokan solistien, muun muassa Josephine Bakerin ja Maurice Chevalierin kanssa. Omalla Davenport Five yhtyeellään hän esiintyi muun muassa Louis Armstrongin ja Ella Fitzgeraldin kanssa.

Suomessa ennen Lahteen muuttoaan Luis toimi Suomen Kansallisbaletin korrepetiittorina.

Luisin säveltäjänkyvyt tiedettiin Lahdessa ja 90-luvun alkupuolelta lähtien hänen musiikkiaan alettiin tuoda esiin – erityisesti lahtelaisten puhallinopettajien (mm. Juha Salmela ja Hannu Lehtonen) ansiosta.  Kustannusyhtiö Blosari alkoi samoihin aikoihin kustantaa Luisin musiikkia.

Muistan, kun soitin puhallinorkesterissa ensimmäisiä kertoja Luisin musiikkia. Kokemus oli säväyttävä. Siinä soi argentiinalainen tango yhdistyneenä impressionismiin ja jazziin. Erityisesti minuun teki vaikutuksen Luisin hienot orkestrointiratkaisut puhaltimille ja alati leikkisät, erikoiset, mutta mieleenpainuvat melodiat. Hän sai sävellyksissään puhallinorkesterin kuulostamaan hienostuneelta ja värikkäältä.

Ja hienoa oli se, että Luis oli usein itse soittamassa solistina pianoa teoksessaan El Arlequin (Harlekiini).

Tapasin Luisin viimeisen kerran opiskellessani sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Emme ehtineet montaa sanaa vaihtaa. Muistan, kun hän otti kädestäni kiinni kaksin käsin katsoi silmiin, hymyili ja toivotti onnea.

Mutta Luis on ollut musiikkinsa kautta mukana elämässäni. Kun vuonna 2005 olin lopen uupunut Helsinkiin-oopperan sävellystyön jäkeen, palautin voimiani istumalla nojatuolissa ja kuuntelemalla Olli-Pekka Tuomisalon ja Risto-Matti Marinin levytystä hänen saksofonikappaleistaan. Suljin silmäni ja olin hetkessä mielikuvissani aina autiolla hiekkarannalla ja minun oli hyvä olla.

Luis nukkui pois maanantaina 5.11.2013 yhdeksänkymmenenviiden vuoden iässä.