Sanan ja sävelen vapaudesta - tapaus Pussy Riot

Olen joutunut viime aikoina pohtimaan arvojani.

Musiikkiani esitetään ensi marraskuussa suomalaisten ja venäläisten muusikoiden voimin Moskovassa ja Venäjän kiertueella. Olen tuolloin säveltäjävieraana Moscow Autumn -nykymusiikkifestivaalilla. Konserteissa soitetaan venäläistä ja suomalaista nykymusiikkia. Minun on tarkoitus myös mennä seuraamaan esityksiä Moskovaan ja luennoimaan suomalaisesta nykymusiikista. Moskovan konsertissa minulta kantaesitetään uusi teos, Chamber Vocalise, sopraanolle ja kamariyhtyeelle.

Samaan aikaan olen seurannut mediasta moskovalaisen punk-yhtyeen Pussy Riotin kohtaloa.

Noin kuukausi sitten muusikko Iiro Rantala ilmoitti, että hän peruu toistaiseksi esiintymisensä Venäjällä protestina punkyhtyeen pidätykselle.

Myös eräs säveltäjäkollegani liittyi protestiin ja ilmoitti, että hänen musiikkiaan ei saa toistaiseksi esittää Venäjällä.

Kunnioitan suuresti heidän elettään. Iiro Rantalan sanoin:

”Parempi tehdä jotain, kun olla tekemättä mitään.”

Ajattelin aluksi, että tuo asia ei koske minua. Minähän olen vain Pasi. Outoja juttuja säveltävä hyypiö, joka harrastaa huonoja vitsejä.

Mutta totuus on, että asia taitaa silti koskea minua. Suoraan sanoen luulen, että en pohtinut asiaa siksi, koska tällaiset asiat ovat jollakin tavalla aina pelottaneet minua.

Edellisen kerran mietin sananvapausasiaa vuonna 2010 vieraillessani Shanghaissa. Eräs saksalainen ensemble esitti tuolloin musiikkiani Kiinan kiertueella. He esittivät kamarimusiikkiteokseni Zephyr muun muassa samassa kaupungissa, jonka vankilassa samana vuonna Nobel-palkittu Liu Xiaobo istui tuomiotaan. Tuolloinkin ajattelin, että nämä asiat eivät kuulu minulle.

Samoin Yhdysvalloissa vieraillessani 2008 mietin maan tuolloisen poliitiikan ja erityisesti Guantanamon vankien surkeaa tilaa. En ottanut julkista tai yksityistä kantaa asiaan, vaikka kaikki tuntemani jenkkisäveltäjät sanoivatkin avoimesti häpeävänsä maan silloista alennustilaa.

***

Kun ryhdyin sitten ajattelemaan uudelleen koko asiaa, mietin ensiksi, että pitäisikö minunkin perua Venäjän-matkani, koska en hyväksy Pussy Riotin syytettä saati pitkää tutkintavankeutta.

Toisaalta yksikään tuntemani venäläinen muusikko, kulttuurivaikuttaja tai musiikinystävä ei vastusta sananvapautta tai ihmisoikeuksia. Päinvastoin. Yli sata venäläistä kulttuurivaikuttajaa vetosi yhtyeen asianmukaisen kohtelun puolesta julkisessa vetoomuksessaan ja moni venäläinen facebook-kaverini on pohtinut laajasti ja kriittisesti Pussy Riotin kohtaloa.

Seuratessani suomalaista nettikeskustelua olen huomannut, että tapaus Pussy Riot on yhdistänyt hyvin erityyppisiä ryhmittymiä. Toisaalta tukensa on ilmaissut ihmisoikeuksista huolissaan olevat humanistit, toisaalta tukensa on ilmaissut taiteellista ilmaisunvapautta puolustavat ryhmittymät, kolmantena äänekkäänä ryhmänä on perisuomalaista ”ryssävihaa” potevat nationalistit, joille kyseessä ei todellakaan ole mikään punkryhmän tukeminen tai auttaminen vaan Venäjän ja venäläisten tölviminen.

Se, että perun teosteni esitykset Venäjällä ei ole minusta paras tapa tukea punkyhtyeen muusikoita. Kohdistaisin kritiikkini mielestäni väärin.

***

Mutta, ettei jää epäselväksi kenellekään, sanon mielipiteeni asiasta:

Olen sitä mieltä, että Pussy Riotin paikka ei ole vankilassa. Mielestäni he eivät ole syyllistyneet rikokseen.

***

Uuden, Moskovassa kantaesitettävän teokseni ”Chamber Vocalise” omistan sananvapaudelle – koko maailmassa.