Kulttuuri, osa hyvän elämän välttämättömyyttä — Säveltäjä Pasi Lyytikäisen juhlapuhe 23.2.2019 Savolaisen Osakunnan 114-vuotisillallisella


Säveltäjä Pasi Lyytikäisen vuosijuhlapuhe Helsingin yliopiston savolaisen osakunnan 114. vuosijuhlassa Kaapelitehtaalla 23.2.2019

"Kulttuurisesti rikas elämä vaatii juuret, silloinkin kun haluamme keksiä jotain täysin uutta tai tehdä totaalisen pesäeron menneeseen. Sillä jos mennyttä ei ole, ei ole edes sitä mitä vastaan kapinoida."

Arvoisa savolaisen osakunnan kunniajäsen, professori Mauno Kosonen ja osakunnan inspehtori, professori Martti Nissinen, hyvä juhlayleisö, dear international guests!

Olin esiintymässä toissa kesänä Väärnin Pappilassa Lapinlahdella. Ennen keikan alkua, Väärnin pappilan emäntä, Minna Kettunen, puhui yleisölle: 

”Muistakaa sitten laittaa matkapuhelimet äänettömälle.” 

Yleisön joukosta vastattiin välittömästi: 

”Enkä laeta. Minulle soetetaan niin harvoen, että piän kyllä puhelimen piällä, jos joku ies sattus soettamaan.”

Monessa muussa paikassa tällainen vastaus saatettaisiin tulkita ilkeilyksi, mutta jokainen huttuheimoa tunteva tajuaa, että kyseessä on huumorin, sanoisin jopa että eräänlainen savolainen lähimmäisenrakkauden muoto, jossa yhtä aikaa halutaan keventää tunnelmaa ja sanoa, että ei tarvitse jännittää: tässä ollaan nyt kaikki yhdessä jonkin mukavan asian äärellä.

Samankaltaisen viestin haluan välittää teille: Jos tämä puhe käy tylsäksi, niin en pahastu ollenkaan, jos kaivatte puhelimenne esiin ja hoidatte samalla sosiaalisen median velvollisuuksianne. Minut voi tägätä mukaan vaikkapa hastagilla #nukkumatti.

Minulla on valistunut aavistus siitä, että minut on kutsuttu tänne puhumaan siitä syystä, että olen osakuntalainen ja taidemusiikin säveltäjä, joka on yhtä harvinainen yhdistelmä, kuin turkulainen humoristi.

Haluan aluksi sanoa muutaman sanan taiteen ja kulttuurin merkityksestä puheeni johdannoksi. Sillä jo nuorena tiesin tekeväni merkityksellistä työtä, ja ihan niin kuin nytkin, jos joku ei sitä tiennyt, niin mielelläni kerroin sen hänelle.

Taide on paradoksaalinen asia: Kukoistaakseen, sitä pitää yhtä aikaa vaalia ja uudistaa, rakentaa ja räjäyttää, hyväksyä ja kyseenalaistaa. Sillä siinä missä monella elämänalueella keskinkertainen on riittävää, taiteessa ei edes paras ole kyllin hyvää. Sillä, jos taideteos saa parhaan leiman, siinä on silloin jotain liian valmiiksi pureskeltua, läpeensä selitettyä ja kiillotettua, jotain mikä on kuumaa, mutta ei silti oikein maistu miltään.

Ylipäätään taiteen asettaminen paremmuusjärjestykseen on älytöntä. Siksi en kovin paljon innostu esimerkiksi musiikkikilpailuista, vaikka olenkin niihin nuorena osallistunut ja vanhempana niitä tuomaroinut. Kilpailunnälkään suosittelen taiteen sijasta katsomaan vaikkapa laukkakilpailuja.

Suomalainen kulttuuri ja musiikki on tällä hetkellä suuressa nosteessa maailmalla. Kulttuuria arvostetaan myös Suomessa, mutta uhkakuviakin on. Yllättäen suurimmat uhkakuvat eivät liity taiteen rahoitukseen vaan taiteen tehtävään. Yhä enemmän kuulee, sinänsä kannatettavia, äänenpainoja siitä, että taiteesta saa hyvinvointia ja että kulttuuripalvelut voivat tuottaa ympärilleen myös taloudellista hyvinvointia. Tämä kaikki on erinomaista. Mutta tällaiseen taiteen hyötyajatteluun liittyy myös riskinsä. Jos alamme arvottaa taidetta sillä perusteella, että siitä pitää olla aina jotain hyötyä, olemme hakoteillä. Jo Theophilé Gautier, 1800-luvun alkupuolen ranskalainen kirjailija totesi:

Olittepa miten vajaamielisiä, miten kivulloisia tahansa, tajuatte, ettei kirjasta voi valmistaa keittoa. Romaani ei liioin käy saumattomasta saapasparista, eikä sonetti ole tasaisesti vettä ruiskuttava letku tai näytelmä rautatie. 
Metonymiasta ei voi ommella puuvillamyssyä, vertausta ei voi sujauttaa jalkaan tohvelin sijaan; antiteesiä ei voi käyttää sateensuojana eikä riemunkirjavia loppusointuja valitettavasti voi kietoa vatsan ympärille liivien tavoin.

On jotenkin ajallemme oireellista, että kulttuurista etsitään mahdollisuuksia talouselämän kirittäjäksi. Näkemys on täysin vastakkainen verrattuna aikaan, jolloin aloimme rakentaa kansakuntaamme. Silloin kehitimme talouselämää ja teollisuutta, että meillä olisi varaa sivistykseen ja kulttuuriin.

Kun taiteilija puhuu julkisuudessa taiteen merkityksestä, voi syntyä kuva, että hän olisi huolissaan oman alansa tulevaisuudesta ja omasta asemastaan yhteiskunnassa. Voi joskus tietysti olla näinkin. Mutta taiteen merkityksen muistuttelulla on myös syvempi ja tärkeämpi tehtävä ja se liittyy ihmisenä olemiseen.

Taiteen tehtävä ei ole joka hetki antaa kaikille vähän jotakin elämyksiä. Eikä vaikkapa säveltäjän tehtävä ole olla jatkuvasti kultamunia puskeva taidehanhi. Sitä paitsi on selvää, että jatkuvasti ponnistellessa ja väkisin päkistäessä saattaa taidehanhelta sivutuotteena luiskahtaa ilmoille vähän huonompikin eväs.

Taiteen tehtävä ei ole tuottaa hyvinvointia tai terveyttä. Taiteen tehtävä on resonoida ihmisessä. Silloin, kun taide muuttaa meissä salaisesti jotakin, saa meidät ajattelemaan tai jopa muuttamaan väärille poluille ajautuneen elämämme, se on täyttänyt tehtävänsä. Se, että tämä onnistuu, meillä täytyy olla laajasti taidetta esillä ja sitä täytyy tehdä lisää.

Jean-Paul Sartre antoi kirjailijan näkökulmasta kysymykseen taiteen tehtävästä tylyn vastauksen. Mitä enemmän ajattelen hänen lausumaansa, siltä järkeenkäyvemmältä se silti tuntuu:

Kirjailija kuluttaa eikä tuota, vaikka hän olisikin päättänyt palvella kynällään yhteisön etuja. [...] Itse asiassa kirjailijalle ei makseta palkkaa, vaan hänet elätetään, hyvin tai huonosti aikakaudesta riippuen. Toisin ei voi olla, sillä hänen toimintansa on hyödytöntä; ei ole lainkaan hyödyllistä ja toisinaan on jopa vahingollista, että [valmiiden instituutioiden, arvojen ja tavoitteiden] yhteiskunta tulee tietoiseksi itsestään. 

Tämä siis johdannoksi.

Yläsavolainen lämmin ja hyvä ilmapiiri oli yksi tärkeimmistä syistä tarttua toimeen, kun minulle vuonna 2014 tuli mahdollisuus perustaa nimikkofestivaali Pohjois-Savoon. Koko festivaalikin sai alkunsa samanlaisesta asioiden välittömyydestä. Tapahtui monta pientä yhteensattumaa, jotka johtivat festivaalin perustamiseen, festivaalin, joka sai perisavolaiseen vaatimattomaan tapaani nimekseen Pasimusic.

Vuodesta 2014 Pohjois-Savossa on järjestetty Lapinlahden kunnan ja Iisalmen ja Kuopion kaupunkien, sekä lukuisten suomalaisten ja kansainvälisten yritysten ja yhteisöjen tuella viisi festivaalia, jotka ovat sisältäneet 42 konserttia yli 200 muusikon voimin. Musiikkia on kuultu noin 85 eri säveltäjältä ja ohjelmassa on ollut edustettuna 5 eri vuosisataa. Teoksista 26 on ollut maailmankantaesityksiä ja 34 konserteista on ollut maksuttomia. Festivaali on ollut myös koulutustapahtuma ja sen yhteydessä on järjestetty 3 mestarikurssia ja 4 muuta tapahtumaa, 4 eri paikkakunnalla. Festarilla on vieraillut yli 4000 kävijää, noin 15 eri maasta.

Festivaalilla ovat esiintyneet lukuisten kamariyhtyeiden lisäksi muun muassa New European Ensemble Haagista, Kaartin soittokunta, Kuopion kaupunginorkesteri, Amigasa-trio, Suomalainen barytontrio ja MikroEnsemble.

Minulta on tiedusteltu moneen otteeseen, että miten sain vaikkapa Haagista erään nykymusiikin keskeisimmistä esittäjistä, New European Ensemblen ensimmäistä kertaa Suomeen ja vierailemaan pienessä Lapinlahden kunnassa. Resepti on yksinkertainen ja olen oppinut sen Mato Valtoselta. Kun Leningrad Cowboys sai Puna-armeijan kuoron ja orkesterin esiintymään Senaatintorin keikalla 90-luvulla, toimittaja tiedusteli, että miten tämä on mahdollista. Mato Valtonen vastasi: ”Mä kysyin.”

Ajatus festivaalista syntyi työmatkalla Iso-Britanniassa. Osallistuimme kollegoiden kanssa Huddersfieldin nykymusiikkifestivaalille. Matkalla takaisin Lontooseen minut valtasi alakulo. Miksi monet, sinänsä kiinnostavat ja korkeatasoiset klassisen musiikin tapahtumat muistuttavat läheisesti toisiaan? Keskustelimme asiasta silloisen Music Finlandin toimitusjohtajan, Tuomo Tähtisen kanssa, kun idea erilaisesta tapahtumasta kuin vahingossa syntyi. Siinä matkalla pohdimme, että mitkä asiat tekisivät festivaalista uniikin.

Silloin mieleeni nousi kotiseutuni kulttuurinen rikkaus.

Ei ole mikään ihme, että Wienin, Lontoon ja Pariisin kaltaisista metropoleista löytyy rikas kulttuurielämä usealta vuosisadalta. Mutta todellinen ihme on, että tällainen kansainvälisen vertailun kestävä kulttuuri-ihme löytyy myös muutaman kymmenentuhannen asukkaan Ylä-Savosta.

Olen kotoisin pienestä Lapinlahden kunnasta. Siellä olevaan pappilaan syntyi kansalliskirjailijamme Juhani Aho. Kivenheiton päässä pappilasta syntyi myös kuvataiteilija Pekka Halonen, kuvanveistäjä Eemil Halonen, viulutaiteilija Heikki Halonen, joka oli Helsingin kaupunginorkesterin pitkäaikainen konserttimestari. Halosten luona Lapinlahdella vieraili niin Eero Järnefelt, Eino Leino kuin Jean Sibeliuskin. Niin ikään säveltäjä Ahti Sonninen, jonka isä oli syntynyt Lapinlahdella, vietti siellä aikaansa ja perusti edelleen toiminnassa olevan Lapinlahden musiikkileirin ja Helsinkiin kansainvälistä mainetta saavuttaneen Itä-Helsingin musiikkiopiston. Lapinlahdelle muutti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisen kirjallisuuden postmodernismin isänä tunnettu Matti Pulkkinen.

Lapinlahdella on Taidemuseo Emil, joka on kokoluokassaan aivan fantastinen. Arkkitehtuuri- ja ympäristökoulu Lastu, Väärnin pappila, joka tekee laajaa konsertti- ja julkaisutoimintaa ja pitää yllä pappilaa, Juhani Ahon syntymäkotia. Lapinlahdella työskentelee ja viettää vapaa-aikaansa myös metropoliitta Arseni, joka on kansainvälisesti tunnettu ikonimaalari ja ikonografian tuntija. Kunnassa on useita muita taidegallerioita ja vaikkapa taidevalulla on jo yli satavuotiset perinteet, jonka aloitti Halosten taiteilijasukuun kuulunut Arttu Halonen. Helsingin keskustan julkisista teoksista Lapinlahdella on valettu vaikkapa Kolmen sepän patsas ja viimeisimpänä Musiikkitalon edustalla oleva suurikokoinen Reijo Hukkasen teos Laulupuut. Myös Tapiolan metroasemalla oleva Emma, jättää jäljen on valettu Lapinlahdella.

Kun astelette Ateneumin pysyvän näyttelyn ensimmäiseen saliin, jossa on esillä Suomen taiteen kultakauden teoksia, siellä on kymmenkunta teosta, jotka liittyvät Lapinlahteen, pieneen savolaispitäjään.

Kuvataiteilijoista Lapinlahdella työskentelee muun muassa Pauli Martikainen. Kunnassa on kuvataidelukio.

Myös meitä muusikoita on Lapinlahdelta ponnistanut maailmalle suuri määrä. Tämä kulttuurinen perimä mahdollisti omintakeisen festivaalin perustamisen. Festivaalilla on järjestetty useita konsertteja, joissa on ollut pelkästään yläsavolaisten ja Ylä-Savossa vaikuttaneiden taidemusiikin säveltäjien teoksia, säveltäjäniminä muun muassa Karl Collan, Joonas Kokkonen, Ahti Sonninen ja Jouni Kuronen. Näitä teoksia on peilattu kansainväliseen ohjelmistoon ja ne ovat kestäneet vertailun hyvin.

Kyynikko voi kysäistä, että mitä sitten? Miten tämä liittyy mihinkään? Minkä ihmeen takia pieni yläsavolainen pitäjä haaskaa vähiä rahojaan kulttuuriin?

Olette kenties kuulleet sellaisista yrityksistä kuin Olvi, Ponsse ja Genelec.

Kun vuonna 2013 haastateltiin nyt jo edesmennyttä kaiutinvalmistaja Genelecin toimitusjohtajaa, lapinlahtelaista Ilpo Martikaista, hän luonnehti Helsingin Sanomille yhtiön uutta toimitusjohtajaa, Iranista kotoisin olevaa Siamäk Naghiania vain seuraavin sanoin: 

Hän tuntee hyvin persialaista runoutta.

Moni liiketalouden asiantuntija saattoi nostaa kulmakarvojaan. Viisi vuotta myöhemmin, viime vuonna, Kauppalehti valitsi Naghianin vuoden yritysjohtajaksi. Yrityksen kasvu maailmalla on ollut viime vuodet huikeaa.

Moni varmasti on nähnyt äskettäin ilmestyneen Juice-elokuvan, jonka pääsponsori oli Ponsse Oy. Olvi-säätiö on puolestaan tukenut vuosikymmenten aikana lukuisia kulttuuri- ja kotiseutuprojekteja sekä alueellaan että koko Suomessa. Se jakoi pitkään kirjallisuuspalkintoa ja edelleen toimii vahvasti kulttuurin hyväksi.

Kulttuuri ei ole Savossa pelkkä pieni kiva tai pakollinen lisä, vaan osa olemassaoloa, olemisen tapaa, hyvän elämän välttämättömyyttä.

Hyvät kuulijat,

pienikin yhteisö on yhteiskunta pienoiskoossa. Voidakseen hyvin se tarvitsee tasapainon elämän eri osa-alueiden välillä. Samalla tavoin me tarvitsemme myös ihmisinä tasapainon tiedon, taidon ja arvojen välillä. Tämä on päättäjien hyvä muistaa, kun etsitään syytä vaikkapa Ylä-Savon tämän hetken menestykselle. ”Iliman kulttuuria myö ee oltas mittään”, parahti spontaanisti eräs festivaalimme konserttikävijä Lapinlahdella.

Tämä asia on hyvä muistaa myös yksilötasolla. Vaikka kuinka kävisimme konserteissa tai teattereissa, voimme huonosti jos laiminlyömme fyysisen terveytemme. Samoin käy toisinpäin. Vaikka kuinka rehkisimme salilla, tai vaikka kuinka olisimme ammatissamme päteviä, mutta jätämme sisäisen maailmamme retuperälle, taaperramme jalkapuolina.

Kulttuurisesti rikas elämä vaatii juuret, silloinkin kun haluamme keksiä jotain täysin uutta tai tehdä totaalisen pesäeron menneeseen. Sillä jos mennyttä ei ole, ei ole edes sitä mitä vastaan kapinoida. Ja sillä hetkellä, kun me tyydymme siihen mitä menneinä aikoina taiteessa tai millä yhteiskunnan alalla tahansa on tehty, olemme balsamoineet elämämme henkiseen hautamausoleumiin.

Minulla on teille hyviä uutisia. Te olette osa yhteisöä, joka on luonnostaan tasapainoinen. Osakunta pitää sisällään yhteiskunnan pienoiskoossa. En voi liiaksi korostaa osakunnan merkitystä minulle sekä ammatillisesti urani alkuvaiheessa että ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Minun maailmankuvaani ovat suuresti vaikuttaneet keskustelut Vinnillä eri tieteen ja taiteenalojen opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa. Emme me tieteistä puhuneet, emmekä taiteista. Emme vertailleet humanististen tieteiden, teologien ja luonnontieteiden maailmankäsitystä. Me yksinkertaisesti opettelimme olemaan ja toimimaan yhdessä. Ihan pelkästään se, että paistoin lettuja ja kerroin vitsejä tulevan sisustusarkkitehdin ja lääkärin kanssa Vinnin keittiössä sai minut kaikessa yksinkertaisuudessaan ymmärtämään, että yhdessä täällä toimitaan ja loppupelissä tärkeintä kaikessa, kuten kirjailija Kurt Vonnegut toteaa, on tehdä tästä ajoittain viheliäisestä elämästä kanssaihmiselle edes hitusen siedettävämpi.

Onnittelen 114-vuotiasta Helsingin yliopiston savolaista osakuntaa ja toivon sille ja meille kaikille monia armorikkaita vuosia.

Kiitos.

Kommentit

Suositut tekstit