Säveltäjän työn varjopuolia

Hyvä lukijani,

elokuu... meni jo.

Työrintamalla on ollut lähinnä sävellystyötä (surprise!) ja festivaalin luotsaamista. Elokuussa olen aloittanut myös opetuksen, tosin hyvin pienellä tuntimäärällä. Muutamia muitakin työjuttuja on, joista ehkä päällimmäisenä on nyt mielessäni tiistaina pitämäni sosiaalisen median valmennushetki kollegoille. Kyseessä oli lähinnä taidemusiikin säveltäjille suunnattu Music Finlandin Lentoon -hanke, josta voit lukea lisää täältä.

Keskustelussa päivän mittaan puhuimme useaan otteeseen aitoudesta ja sosiaalisen median haasteesta säveltäjän työstä viestimisen suhteen.

Oikeastaan tunsin pienen piston sydämessäni.

Bloggaaminen ja twiittaaminen liikkuu usein työstä kertomisen ja itsensä kehumisen häilyvällä rajapinnalla. Omista työasioistaan tietysti haluaa antaa edullisen kuvan. Kaikki on yleensä "mahtavaa", ja joka ikinen esitys ja nuotinpiirto on se maailman tärkein. Niin kuin se onkin. Kyllä minä aina tunnen aitoa iloa, kun joku päättää tilata teoksen tai esittää vanhempaa tuotantoa konsertissa. Mutta totta on se, että esimerkiksi blogin pitäminen vesittyy, jos kaikki postaukset kertovat vaan työn auvosta.

Siitäpä tuli ajatus postata hieman työn varjopuolista.


Sävellystyön kannalta vuosi on ollut ehkä urani tuotteliain. Olen tuntenut monia onnistumisen hetkiä ja jotenkin pitkästä aikaa työssä on ollut erityisen varma ote. Ja riemukin.

Mutta totuushan on arjessa paljon monipuolisempi. Jokaiseen työviikkoon on liittynyt myös kauhun hetkiä. Muun muassa seuraavia ajatuksia on risteillyt päässäni tummempina hetkinä:

Tämä ei muuten valmistu ikinä. Eikä varsinkaan ajoissa.
Minä en jaksa kirjoittaa enää yhtään nuottia, enkä keksiä ainoatakaan uutta ideaa.

Joskus esimerkiksi yllättävä fyysinen kipu iskee palkintona pitkästä kirjoitusrupeamasta:

Käsi on ollut jo kaksi päivää kipeä. Entä jos kipu pahenee vielä tästä?
Silmiin sattuu.

Myös käytännön asiat rassaavat.  Välillä toimeentulo huolettaa. Säveltäjän työ on ollut ammoisista ajoista pätkätyötä. Nykyään sentään helpottaa, kun näkee myös muiden ammattikuntien teutaroivan samassa suossa. Eräänlaista hirtehistä vertaistukea.

Kaupassa käynti, ruuanlaitot, pyykkivuorot ja siivous (no tämä on totta puhuen ollut retuperällä). Kaikki nämä rytmittävät ja välillä häiritsevät sävellystyötä. Henkilökohtaisen elämän myllerrykset tietysti aiheuttavat saman.

Säveltäjän elämä on sukkulointia kahden sovittamattoman maailman välillä.

Ja se alussa mainittu sosiaalinen media. Hirveä aikasyöppö ja koukuttava kuin mikä. Varokaa. Samoin olen yllättänyt itseni paukuttamasta Tetristä pitkiä aikoja putkeen, kun on pitänyt saada aivot pysähtymään. Addiktoidun helposti. Se on tietysti ajoittain myös etu työtäni ajatellen. Mutta kyllä minusta saisi nopeasti myös loistavan alkoholistin tai ketjupolttajan. Olen joskus nauranut, että voisin jäädä koukkuun vaikka oven rämppäämiseen.

Säännöllinen liikunta jää sävellystyöhön upotessa nopeasti ja maha kasvaa vielä nopeammin.

Kun on tällaiseen ammattiin hakeutunut, niin täytyy sietää aikalailla yksinäisyyttä. Sen vuoksi pienet sävellysopetustehtävät ja myös festivaalin suunnittelu tuo kaivattua sosiaalista ulottuvuutta työhöni. Kotona työskentely takaa myös sen, että ympärillä on touhua ja elämää. Siinäkin on tietysti puolensa ja puolensa. Kotona en aina tunne olevani läsnä, vaan pää kelaa helposti tiluliitä, vaikka pitäisi keskittyä siihen että minulle puhutaan.

Myös hyvin sujuva sävellysputki vaatii veronsa. Illalla silmänsä sulkiessaan ei tulekaan levollinen uni, vaan musiikilliset ideat jatkaa jauhamistaan ja herätessä sama tärinä jatkuu.

Välillä työrutistukset ovat välttämättömiä. Sävellystyön pääraaka-aine on aika ja sitä täytyy välillä vaan tähän hommaan ottaa rutkasti.

Suurinta juhlaa on tasainen, yllätyksetön arki, jolloin tuntee olevansa ajankäytönsä herra.

Kun pahimmankin paineen keskellä pieni pilke pysyy silmäkulmassa, niin kaikki on hyvin,

syysterveisin,

Pasi






Kommentit

  1. Hämeenlinnan shamaani tapasi toimittaa tilaussävellykset seuraavalla viikolla, paitsi jos oli kiire. Aika tosin oli toinen eikä orkesteriteoksiakaan niin kauheasti listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marttinen on kiinnostava säveltäjä. Työpöydälläni on hänen Sirius -teoksensa puhallinorkesterille, joka esitetään 4.10. Pasimusic-festivaalilla Kaartin soittokunnan konsertissa Kuopiossa. Olin läsnä kun RSO kantaesitti hänen neljännen sinfoniansa vuonna 2008 — 40 vuotta sävellystyön valmistumisen jälkeen! 95-vuotias Marttinen oli muuten kantaesityksessä läsnä. Teos teki vaikutuksen ja ajattelin, että millainenhan Marttisen ura olisi ollut, jos sinfonia olisi saanut laadukkaan esityksen, tai ylipäänsä esityksen, heti teoksen valmistuttua.

      Poista
  2. Aktiivisena somettajana onkin pitäny pidempään laittaa palautetta tästä blogista...nimittäin aloituslauseesta. Ilmaus on kuin pöllähdys sadan vuoden takaa. Toiset ehkä tykkää, mutta mulle on hieman turn- off, että teksti ei istu lajityypin konventioon. Se taas linkittyy tuohon mainitsemaasi aitouteen. Somessa kandee olla somen tavalla ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit