Teoksen valmistuessa

Hyvä lukijani,

viime viikot ovat olleet kovasti työntäyteisiä. Viime viikonloppuna oli säveltäjien jatkotutkintoseminaari Kallio-Kuninkalassa, Järvenpäässä. Myös erilaiset opetus- ja koulutustehtävät ovat täyttäneet kevättalven kalenteriani. Mutta silti pääfokus on pysynyt sävellystyössä, siitäpä olen ollut varsin iloinen. Sävellyskausi 2016–2017 on ollut poikkeuksellisen hyvä, etten sanoisi. Siitä pitää olla kiitollinen.

No, mutta asiaan:

Laulusarjani Mot alla fyra vindar (Kaikkiin neljään tuuleen) sopraanolle ja huilulle valmistui tänä aamuna kello 6:58. Teoksella on mittaa 15 minuuttia ja laulusarja on kuusiosainen. Tässäpä laulusarjan osat:

1. Den väntande själen
2. Mot alla fyra vindar
3. Ringen
4. Lyckokatt
5. Det var en fågel som sjöng
6. Nordisk vår

Laulusarjan viides osa on huilusoolo, joka pohjautuu Södergranin runoon. Runoa ei siis lauleta, mutta sen voi lausua esityksen ohessa tai se voi olla vaan painettuna käsiohjelmassa.

Teoksen ovat tilanneet sopraano Johanna Lehesvuori ja huilutaiteilija Johanna Kärkkäinen Kordelinin rahaston tuella. He myös kantaesittävät teoksen 15.6.2017 Aino Ackté -festivaalilla, Helsingissä. Lisätietoa konsertista löytyy täältä.

Näin teoksen valmistuessa on hyvä katsoa miten teos syntyi.

Laulusarjan sävellysprosessi oli pitkähkö — niinkuin useimmissa tapauksissa minulla. Alunperin minulta tiedusteltiin tämän teoksen sävellysmahdollisuutta syksyllä 2015 ja tuolloin vuoden lopulla pidimme ensimmäisen sävellystilauspalaverin. Kordelinin rahasto myönsi tilaajalle apurahan teoksen sävellystilausta varten syksyllä 2016. Pelkän tekstikokonaisuuden sommittelu kesti kauan, se työ valmistui 14.11.2016. Tuossa vaiheessa minulla oli intensiivinen sävellysvaihe kahden muun teoksen kanssa, joten toden teolla pääsin luonnostelemaan sävellystä vasta vuoden 2017 puolella.

Kevättalvella laulusarja eteni opetustöiden ristiaallokossa. Huomasin nopeasti haluavani laulusarjaan omintakeisia sointeja, joka vaati laborointia erityisesti huilun kanssa. Tuuttailin naapureiden "iloksi" täällä mitä kummallisempia ääniä ja pikku hiljaa teokseen suodattui noista kokeiluista parhaimmat. Monelle asialle piti keksiä myös mahdollisimman johdonmukainen nuotinnustapa. Näitä nuotinnusasioita kuulija ei juuri tule ajatelleeksi, mutta niihin helposti uppoaa iso osa sävellystyöhön käytetystä ajasta. Nuotinnoksen pitäisi olla jollakin tapaa johdonmukainen suhteessa nuotintamisen traditioon, mutta myös johdonmukainen kyseisen teoksen sisällä ja suhteessa omaan aiempaan tuotantooni. Tällaisia murheenkryynejä olivat esimerkiksi trillit ja tremolot, jotka tuottivat erityisen soinnin. Käytännössä, koska kyse ei ole vakiintuneista tekniikoista, katsoin parhaaksi kirjoittaa usein tällaisen eleen oheen huilulle esimerkiksi sormitukset. Se oli aikamoinen homma. Lopputuloksena on eräänlainen kompromissi aktionotaation (=nuotinnos, joka näyttää käytännöllisesti mitä pitää tehdä, eli 'paina tosta' -symbolein toimiva notaatioärjestelmä) ja tavallisen säveltasot yms. ilmaisevan nuotinnoksen välillä. Halusin tarkat soinnit joka ilmiölle, joten siksi tämä kaikki vaiva kannatti nähdä.

Laulusarjan Mot alla fyra vindar nuotinnosta. Tahteihin 22 ja 23 on merkitty huilun tarvittavat erikoissormitukset

Itselleni vokaalimusiikkia säveltäessä tärkeää on pohtia sitä, että mitä lisäarvoa musiikki antaa runolle. Pelkkä runon kuvittaminen sen omien mielikuvien pohjalta ei oikein minulle riitä. Se on vähän sama kuin maalaisi muotokuvan tai maiseman "sellaisena kuin se on", ilman syvempää merkitystä. Minulle tärkeä ja oivaltava musiikinkäyttäjä elokuvan maailmassa on Stanley Kubrick. Hän ei pelkästään tyydy tukemaan suoraviivaisesti kuvaa valitsemallaan musiikilla, vaan pyrkii luomaan kontrasteja ja yllättäviä konnotaatioita.

Uskallan ennen kantaesitystä raottaa runon ja musiikin suhdetta laulusarjassa sen verran, että totean sen olevan raskaan ja kepeän, pimeän ja valoisan jatkuvaa vuoropuhelua.

Pyrin kaikista ennakkosuunnitelmista ja teknisistä pohdinnoista huolimatta silti mahdollisimman pakottomaan ilmaisuun. Haluan olla joka hetki "varma", että tämän musiikin pitää mennä juuri näin. Tämän vuoksi paradoksaalisesti teoksen valmistelu, pohdinta ja luonnostelu kestää pitkään, että varsinainen musiikillinen keksintä voisi olla mahdollisimman vapaata, ikään kuin suoraa.

Mystiikalle taiteessa hörähdellään nykyään usein sekä hyvän- että pahantahtoisesti. Mutta, jos mystiikalla tarkoitetaan suoraa suhdetta ideoihin, ei asiaa tarvitse tarkastella yliluonnollisessa valossa. Keksiminen, myös musiikin keksiminen, ne nimenomaiset hetket, jolloin musiikki kehkeytyy päässä ovat mielestäni mystisiä. Sen keksinnän toiselle puolelle ei tietoisin metodein astuta, vaikka selvää on, että nimenomaan tietoinen toiminta, harjoittelu, keskittynyt työ ja kirkas ajattelu (leikkisän mielikuvittelun ja hiljentymisen ohella) kehittävät tuota keksintää. Aivot eivät ole pelkkä pänttäykselle omistettu helmitaulu, laskutikku tai tietokone. Se pystyy yhdistämään — ei pelkästään tietoisella — vaan myös omalle ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla asioita. Ja sille tajunnasta ja alitajunnasta kumpuavalle keksinnälle haluan kaiken tietoisen sävellystoiminnan ohella pitää ovet auki.

Mielenkiintoista on, että tätä suhdettani monipolviseen ajatteluun on vahvistanut keskustelut aivojen toimintaa luonnotieteellisin metodein tutkivien tiedehenkilöiden kanssa. Muusikkojen aivoja kun on viime vuosina tutkittu poikkeuksellisen paljon. Viimeksi olin aiheesta keskustelemassa poikkitieteellisessä Music & Brain -paneelissa Helsingissä huhtikuussa. Siinäpä aihe, josta voisin joskus kirjoittaa tänne blogiinkin.

Tuusulanjärven illassa (kuvan otti Veli-Matti Puumala)

No, uusi teos on siis valmistunut. Mitäpä sitten? Hirvittävästi ei ehdi jäädä fiilistelemään, seuraavat projektit painavat jo päälle, mutta tietysti tässä on edessä teoksen harjoitusprosessin seuraaminen ja tietysti kantaesitys, jota odotan innolla. Aikaa sieltä vuoden 2015 syksystä, jolloin asiaa alettiin valmistella on ehtinyt vierähtää. Totuus on, että täällä kotona uuden teoksen valmistuminen vaikuttaa arkeen äärimmäisen vähän. Tämä lienee ikäkysymys. Kaikki maalliset asiat elämässä muuttuvat pikkuhiljaa arkisiksi. Nuorena tuli juhlittua uuden teoksen syntymistä ehkä aina vähän turhankin perusteellisesti kunnes pikkuhiljaa opin, että säveltäjien jutut kiinnostavat ravintoloissa ulkopuolisia lähes yhtä paljon kuin varusmiesten. Ehkä käyn silti tänään kaupasta ostamassa juhlan kunniaksi pullaa?

Terveisin,

Pasi Lyytikäinen, säveltäjä

Kommentit

Suositut tekstit