Säveltäjä toipuu pätkittäin

Hyvä lukijani,

huomasin, että tänään ylittyi kahdensadantuhannen klikkauksen rajapyykki blogissani. Kiitokset aktiivisuudesta!
Pasimusic Goes Steinway
Lauantaina 20.2. oli pieni sävellyskonserttini 'Pasimusic Goes Steinway' uudessa Steinway-liikkeessä Unioninkadulla. Muusikot ja yleisö olivat ihania ja tupa täynnä. Ohjelmassa oli teoksistani muun muassa Par, Coma, Vuo ja iso kasa miniatyyrejäni. Sävelsin myös tapani mukaan konsertin aikana uuden teoksen yleisön toiveiden pohjalta.

Olen paljon pohtinut sitä, miksi joskus konsertissa on erityisen hyvä tunnelma. Luulen, että lämmin tunnelma syntyy erityisesti silloin, kun sekä yleisö että muusikot tuntevat olevansa samalla aaltopituudella, luomassa yhdessä yhteistä hetkeä.

Paikalla oli erityisen paljon Twitterin käyttäjiä. Heidän välittämiään konserttitunnelmia voi käydä seuraamassa aihetunnisteella #Pasimusic.

Soolopianoteokseni Coman voit kuunnella Martinin soittamana täältä. Äänitys on viime syksyn Pasimusic-festivaalilta Kuopiosta.

***

Olen ollut viikon päivät toipilaana kipukohtauksen (munuaiskivet) jäljiltä. Olen viime päivinä hoitanut vain välttämättömimmät työasiat, muutoin lähinnä kuulostellut vointiani. Sävellyskuntoon olisi kiva päästä nopeasti. Aika tööt-olo edelleen. Säveltäjä toipuu pätkittäin.

Tänään uhmasin jälkikipuja ja piipahdin Yleisradion Ison pajan auditoriossa Pasilassa. Olin katsomassa ennakkoon pari jaksoa ensi maanantaina 7.3. klo 21 alkavasta 'Klassinen Suomi' -sarjasta. Näytti kyllä tosi upeasti toteutetulta projektilta.
Kutsuvierasnäytös alkaa, vakavaksi vetää.

Haastattelut, musiikki, kuvat ja arkistomateriaali on erinomaisesti leikattu sujuvaksi, elämänmakuiseksi kerronnaksi. Paikalle oli saapunut niin Ylen väkeä kuin dokumentissa haastateltuja ihmisiä. Kannattaa tutustua. Ohessa traileri.




'Klassinen Suomi' -dokumenttiryhmä kertoo projektista ennen ennakkonäytöstä.
Pasilasta hyppäsin ratikkaan ja kävin pitkästä aikaa tervehtimässä Ottoa, joka pitää yhtä parhaista Helsingin antikvariaateista, Vihreää planeettaa, Hakaniemen Toisella linjalla. Olen löytänyt Oton putiikista paljon esim. runoutta ja tietokirjallisuutta ja erityisesti niitä omituisia kirjaharvinaisuuksia eri aloilta, jotka ovat päätyneet hyllyyni. Antikvariaatti, jossa hyvät kirjat löytyvät ilman, että pitää kahlata hyllymetreittäin joutavaa hömppää. Kaupan päälle asiantunteva palvelu ja joskus pitkät filosofiset (tai ihan vaan joutavanpäiväiset) keskustelut. Vahva suositus.

Vihreän planeetan Otto
Kotiintullessani luin Turun Sanomista, että 127 vuotta kadoksissa ollut ooppera 'Die Kalewainen in Pochjola' on löytynyt ja kantaesitetään Turussa 2017. Yht'äkkiä tajusin, että minullahan on tuon oopperan pianopartituuri hyllyssäni. Löysin sen vuosia sitten erään antikvariaatin nuottilaarista. Aikamoinen löytö, jonka kulttuurillisen arvon tajusin vasta tänään.

Karl Müller-Berghausin kadonnut ooppera, joka kantaesitetään Turussa 2017



Kommentit

Suositut tekstit