Kävikö flaksi?

Hyvä lukijani,

monet meistä —minä mukaan lukien — päivittelee huonoa tuuria tai riemuitsee kun flaksi käy

— muistamatta, että kyse on oikeastaan taikauskosta.

On olemassa todennäköisyys tapahtua jotakin tai olla tapahtumatta. Sen lisäksi voimme omilla toimillamme edesauttaa tai heikentää onnistumisen mahdollisuuksia.

Nyt kiirehdin huomauttamaan, etten todellakaan ole sitä mieltä, että "jokainen on oman onnensa seppä". Tuo sananlasku on itsekkäistä itsekkäin. Sen pitäisi kuulua:

"Olemme kaikki toistemme onnen seppiä."

Klaava tuli! Tuloksen todennäköisyyden voi laskea kaavalla: P(cA) = 1 − P(A)

Miksi me kuitenkin haluamme puhua ihan vakavissaan hyvästä tuurista?

Se johtuu ahneudestamme. "On lottovoitto syntyä Suomeen" -slogan pitää sisällään ajatuksen, että minulle nyt vaan kävi uskomattoman hyvä tuuri. Monelle muulle huono. Mutta se ei ole minun asiani. Niillä monella muulla oli vain huono säkä, syntyivät väärään paikkaan. Huonoihin oloihin syntyminen on siis muka asia, jolle ei mitään voi tehdä. Säkäjuttuja?

Vetoamalla hyvään tuuriin voimme myös peitellä systemaattista etenemishaluamme:

"Minulla oli hyvää tuuria, kun sain tämän työpaikan."

tai vähätellä toisen saavutuksia:

"Olipa sinulla tuuria, kun sinusta tuli maailmanluokan viulisti."

***

Sama myytti koskee huonoa tuuria. Vetoamalla huonoon tuuriin voimme kätevästi ohittaa todennäköisyyden ja omien toimien vaikutuksen. Jos saat lättyysi aamuyöllä baarijonossa tuntemattomalta, kyse ei ole huonosta tuurista, vaan siitä, että todennäköisyys saada lättyyn aamuyöllä baarin edessä kasvaa aikalailla. Jos auvot päätäsi jonossa, niin todennäköisyys kasvaa huomattavasti.

Todennäköisyys on paljon vähemmän käyttökelpoisempi selitys omille tötöilyille kuin tuuri.

Seuraavan kerran, kun tulet mussuttamaan minulle hyvästä tai huonosta tuurista muista tämä:

Todennäköisyys ei voi olla hyvä tai huono. Mutta sinä voit. Sori.






Kommentit

Suositut tekstit