Mitä hyötyä on taiteesta?

Hyvä lukijani,

olen alkuviikon riemuinnut ensimmäistä librettoliuskoista ensi syksynä Kuopion torilla kantaesitettävää oopperaperformanssia varten, jotka sain kirjailija Jouni Tossavaiselta. Tänään aloitin työpöydän ääressä tositoimet, sävelsin, kirjoitin tohtorin tutkintoni kirjallista työtä ja hoidin juoksevia asioita.


Sinäkin olet varmaan jonakin aamuna herännyt pohtimaan työsi mielekkyyyttä. Minkä ihmeen takia minä teen juuri tätä, enkä jotakin muuta. Onko työlläni mitään merkitystä minulle, perheelleni, yhteiskunnalle tai ylipäänsä millekään?

Viime vuosina olen huomannut, että minun pitäisi perustella tehtäväni taiteilijana; keksiä nykyisessä asenneilmastossa ammatilleni mieluiten jokin yhteiskunnallinen tai taloudellinen hyötyperuste.

Parasta ilmeisesti olisi, jos voisin olla yhteiskunnalle jotenkin erityinen kultamunia päivittäin puskeva viihdyttävä taidehanhi.



Yleensä kuittaan ihmettelyt ammatistani sanomalla, että tämä säveltäjän homma on tällainen kutsumusammatti. Vähän niinkuin pappi tai upseeri.

No, oikeasti: säästän kutsumukset suurille aatteille. Minä olen touhunnut lapsesta saakka musiikin kanssa. Sitten sitä tuli opiskeltua ja sitten siitä tuli ammatti. Ei kutsumusta. Ei leiskuvana palavaa intohimoa uhrata itseni taiteen alttarilla. Ei räytyvää taiteen vuoksi kärsimistä ja jaloja ajatuksia.

Älkää käsittäkö tätä väärin. Pidän säveltämisestä. 

Ja olen aina tehnyt töitä. Paljon. Oikestaan ihan tolkuttomasti lapsesta asti. 

Mutta silti vastaus kysymykseen Mikä on taiteilijan tehtävä on minulle arkisempi kuin kutsumus tai luomisen pakko. Olen vaan aina tehnyt tätä, kun en ole voinut olla tekemättäkään. Enkä osaa juuri muuta.

***

Taiteen tekeminen on yhteisöjen tukemaa. On ollut aina. Se on aina ollut hovin, kirkon, valtion tai mesenaattien tukemaa. 

Taiteilija harvemmin tuottaa mitään, jonka voisi välittömästi muuntaa euroiksi.

Voisi tietysti ajatella, että "miksi et itse maksa harrastustasi ja puuhasteluasi. Mene oikeisiin töihin." (nämä kaksi kommenttia ovat muuten selvästi yleisimpiä keskustelupalstoilla, kun puhutaan taiteilijan apurahoista).

Syy on yksinkertainen. Resurssit. Harrastajataiteilijalla on yhtä paljon mahdollisuuksia kehitää itseään, kuin harrastajakirurgilla. Haluaisimmeko elää yhteiskunnassa, jossa ympärillä on pelkkää harrastetaidetta – tai harrastajakirurgeja?

Kun rinnastan taiteilijan kirurgiin, tulen luvanneeksi, että taiteilija olisi jotenkin erityisen tärkeä hahmo yhteiskunnassa.

No mieti. Mieti hetki yhteiskuntaa ilman musiikkia, elokuvia, teatteria, kuvataiteita, kirjallisuutta, arkkitehtuuria ja tanssia.


Mutta edellinen ei selitä sitä, että mitä hyötyä taiteesta yhteiskunnassa sitten voisi olla?

Jean-Paul Sartre antoi kirjailijan näkökulmasta kysymykseen tylyn vastauksen. Mitä enemmän ajattelen hänen lausumaansa, siltä järkeenkäyvemmältä se silti tuntuu:

Kirjailija kuluttaa eikä tuota, vaikka hän olisikin päättänyt palvelvella kynällään yhteisön etuja. [...] Itse asiassa kirjailijalle ei makseta palkkaa, vaan hänet elätetään, hyvin tai huonosti aikakaudesta riippuen. Toisin ei voi olla, sillä hänen toimintansa on hyödytöntä; ei ole lainkaan hyödyllistä ja toisinaan on jopa vahingollista, että [valmiiden instituutioiden, arvojen ja tavoitteiden] yhteiskunta tulee tietoiseksi itsestään. 

Niin. Taiteesta ei ole tosiaan välttämättä mitään hyötyä yhteiskunnalle. 

Mutta ilman taidetta ei yksikään yhteiskunta ole tullut toimeen.








Kommentit

  1. Tämähän on vain yhden hentilön näkemys. Parilla vahvistavalla kommentilla. Mutta kuka kiistää? Niin totta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit