Jargon



Hyvä lukijani.

Facebookissa törmäsin sivustoon, jossa joku periaatteessa tolkuissaan olevalta näyttävä mies väänsi aivan käsittämätöntä konsulttijargonia. Tälle jargonille on tyypillistä kaikenlaiset sanat ja sloganit, joilla oma, yleensä tylsä, asia saadaan kiinnostavaan valoon. 

Kirjoitan tästä siksi, että yhä enemmän tyhjänpäiväinen jargon on ujuttunut myös yliopistojen kokoushuoneisiin, minne sen soisi kuitenkin vähiten kuuluvan.


Joku vuosi sitten yritysjargonissa jauhettiin "orkestroinnista" mitä mielikuvituksellisimmissa yhteyksissä. Oikeasti orkestroinnilla tarkoitetaan musiikin soitintamista orkestereille. Yritysjargonissa se saattaa tarkoittaa mitä tahansa henkilöstösuunnittelusta yleisien asioiden järjestämiseen. Orkestrointi kuulostaa maallikosta jännittävältä, yleisien asioiden järjestäminen puuduttavalta. 

Kun joku lainaa sanoja asiayhteydestä toiseen, kannattaa olla varuillaan. Yleensä tavoitteena on ainoastaan kääriä kultapaperiin sisällötön idea. Mutta eihän se auta. Paskasta tulee huono karamelli. (Suo anteeksi alatyylinen lainaukseni säveltäjä Dmitri Shostakovitsilta, se kuitenkin kuvaa mielestäni täydellisesti mistä asiassa on kyse.)


Vai miltä kuulostaisi, jos minä alkaisin puhua musiikin innovoinnin tahtotilasta, joka syntyy brainstormaamalla voimaannuttavia haasteita sävellysstrategian, -vision ja -mission avulla. Tällöin löydetään asiakkaiden (ent. yleisö) kanssa se rajapinta, jossa ydinosaamisalue jalkautuu kentälle voimaannuttavalla tavalla estäen intohimovajeen. Toimintaympäristön synergia syntyy tiimin (entinen orkesteri) ryhmäytymisen avulla. Tätä konseptia dynaamisesti jumppaamalla eteenpäin kvartteri toisensa jälkeen saamme skaalattua esiin varsinaisen boilerplaten, eli THE brändin, jonka jälkeen varsinaisen sävelvalinta ei oo enää se juttu, vaan sen outsourcing on vaan ajan kysymys. Sillä hei, eihän big data taiteessa ei ole se mitä tehdään, vaan miten se myydään.

Aargh.


.

Kommentit

  1. Dimitrin lausahdus on sittemmin kääntynyt suomalaisemmaksi versioksi: paskasta ei saa konvehtia tekemälläkään", sano...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit