Joulukalenteri - 2. luukku

Hyvä lukijani,

toisessa luukussa pohditaan sitä, milloin musiikki on olemassa?

Musiikkia siinä vaiheessa kun kukaan, en edes minä, ole kuullut sitä
(muuten kuin vain mielikuvituksessani)

Kun konsertti päättyy, musiikki on kadonnut. Usein se vaikuttaa meihin vielä, vaikka emme enää kuule sitä.

Meillä on toki mahdollisuus kuunnella äänitteitä, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tallennettu musiikki yltää parhaimmillaankin samaan kuin valokuva öljyvärimaalauksesta.

Säveltäjänä pohdin usein, että missä vaiheessa musiikki oikeastaan on olemassa. Tämä asia tuli mieleeni marraskuun lopulla, kun matkustin juhlimaan Lahteen huiluopettajaani Rainer Risbergiä. Junamatkalla mieleeni juolahti säveltää hänelle pieni huilusoolo syntymäpäivälahjaksi.

Alkoi vajaan tunnin mittainen intensiivinen sävellysrutistus lähijunassa.

Minulle tuo kappale oli olemassa Lahteen saavuttaessa, vaikka en ollut sitä aivan saanutkaan vielä valmiiksi, enkä kuullut muutoin kuin mielessäni. (Viimeiset nuotit kirjoitin synttärijuhlissa.)

Rainer oli ensimmäinen ja pitkäaikaisin huiluopettajani, jolta olen oppinut musiikista tavattoman paljon.

Juhlissa oli paljon Rainerin entisiä ja nykyisiä oppilaita. Kysyin huilisti Panu Matilaiselta haluaisiko hän kantaesittää uunituoreen huilusoolon prima vistana juhlissa. Panu suostui ja niinpä nuotit muuttuivat ääniksi.

Ohessa näyte (klikkaa videota) Panun prima vista -esityksestä. Hän ei siis ollut nähnyt nuotteja aiemmin. Mun mielestä aikamoinen suoritus esittää täysin kylmiltään tämä.


Esityksen jälkeen jäin pohtimaan sitä, että oliko musiikki olemassa jo ennen Panun esitystä, vaikka se oli vain minun mielessäni ja paperilla. Vai voidaanko musiikkia kutsua musiikiksi vasta, kun joku on kuullut sen.

Mitä mieltä sinä olet?

Kommentit

  1. Hei Pasi. Tiedät etten ole muusikko, mutta minulla on nyt aikaa vastailla...onko jokin olemassa...hm. Minusta tuntuu, ainakin nyt, että asiat ovat olemassa silloin, kun ne vaikuttavat johonkin. Ainakin minulle se millaisia ne ovat tuntuu kuitenkin muutuvan kokoajan... Terv. Mervi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Mervi! Jos talosta on olemassa pelkkä arkkitehdin suunnitelma, niin sitä ei pidetä valmiina rakennuksena. Mutta musiikissa tilanne on hieman erilainen, koska kyseessä on lähtökohtaisesti immateriaalinen tuotos. Kun se soi päässäni, niin se minun mielestäni on jo olemassa. Ja viimeistään kun se on paperilla nuotteina. Toisaalta musiikki ei ole minullekaan pelkkiä harakanvarpaita lapulla. Mutta ei tää tosiaan ihan yksiselitteinen asia ole. Ehkä parempi olla miettimättä liikaa. Käy vielä niin kuin Konsta Pylkkäselle avaruutta mittaillessa... :)

    VastaaPoista
  3. Varmaan tätä voi verrata näytelmään, eli onko vaikka Hamlet olemassa silloin kun se on vain kirjana hyllyssä, mutta sitä ei esitetä. Näytelmäähän voi lukea kirjana ilman teatteriesitystäkin. Samoin on musiikin laita - musiikkia nuoteista luettaessa se alkaa vaikuttaa meidän tajuntaamme. (Se että paljon harvempi pystyy lukemaan nuotteja kuin kirjaa, on kokonaan toinen teema)

    Jotta Mervin määritelmä "asiat ovat olemassa silloin, kun ne vaikuttavat johonkin" on mielestäni aika hyvä.

    VastaaPoista
  4. Minustakin tuo Mervin ajatus vaikuttamisen ja olemassaolon suhteesta - silloin kun puhutaan hengentuotteista - on varsin osuva, ja muistuttaa siitä, että olemassaololla on useita ilmenemismuotoja ja erilaisia asteita.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kaunista kaunista! Olen sitä mieltä, että useimmiten musiikki on jo olemassa. Säveltäjän tehtävänä on virittää itsensä sellaiseen kahleettomaan tilaan, jossa nämä sävellykset saavat konkreettisen ilmenemismuotonsa. Sävellykset eivät tämän jälkeen ole enää säveltäjän "yksityisomaisuutta", vaan hänen tulisi jakaa ne myös muille. Silloin tällaisen musiikin noste yhdistää eri ihmisten erilaiset tunteet ja ajatukset yhdeksi ihmisyyden ymmärrykseksi. Maailma kehittyy taiteiden ja tieteiden kautta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tuula kommentistasi! Onneksi kaikki tuntemani säveltäjät antavat säveltämänsä musiikkinsa julkaistavaksi ja esitettäväksi. 1900-luvulla oli musiiikkitieteessä koulukunta, joka ajatteli musiikin olemassaolosta juuri noin, eli että yksittäiset sävelteokset ovat olemassa ennen kuin ne on sävelletty. Esimerkiksi mystikoksi usein tituleerattu säveltäjä Arvo Pärt oli samoilla linjoilla 16.4.2009 Suomen Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa. Itse ajattelen asiasta toisin. Sävelteos on ainutkertainen, ja se jää syntymättä ikuisiksi ajoiksi, jos sitä ei sävelletä juuri niissä ainutkertaisissa olosuhteissa ja ainutkertaisten tekijöiden toimesta. Tätä puoltaa mielestäni se, ettei kahta samanlaista teosta ole koskaan sävelletty toisistaan tietämättä. Mutta silti, tuo ajatus musiikista Platonin tapaan ideoiden maailmassa on kaunis ja se mikä siinä on minusta parasta, niin se korostaa musiikin, ei säveltäjän tai esittäjän merkitystä. Mutta se on totta, että säveltäjä astuu valmiiseen musiikkikulttuuriin jo syntyessään ja hän on ihan joka ikisen nuotinpäänsä velkaa edeltäjilleen. :)

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista kuulla tuosta koulukunnasta! Täytyy ottaa asiasta selvää. Olen samaa mieltä siitä, että jokainen sävellys on ainutlaatuinen teos. Näen kuitenkin säveltäjän työn tehtävänä, joka hänelle on annettu ihan tiettyä tarkoitusta varten. Ehkä onkin ensin tarkoitus ja sen jälkeen sävellys, jolle ulkoisen ilmeen antaa säveltäjä. Myönnän! Kuulostaa mystiseltä! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit