Joulukalenteri - 18. luukku

Hyvä lukijani,

kahdeksannessatoista luukussa odotetaan edelleen lunta ja tavataan taiteilijakollegoja.

Ihmettelin, kun pöydälle oli ilmestynyt suuri konvehtirasia ja kuvassa näkyvä haitaritonttu.

Haa!

Ne olivat joulutervhdys läheisestä päiväkodista, jossa kävin säestämässä haitarilla joululauluja viime viikolla. Kiitos, tää haitaritonttu lämmitti sydäntä kovasti ja se koristaa nyt työpöytääni.

Haitaritonttu.

Soitin lapsena harmonikkaa aina teini-ikäiseksi saakka. Mulla oli pitkään sen jälkeen aika vaikea suhde haitariin.

Kunnes vuonna 2005 Helsinkiin-oopperan sävellystyön jälkeen aloin säveltää harmonikkavelho Veli Kujalalle viisiosaista sooloteosta nimeltään Vuo. Oheisessa Moskovassa vuosi sitten tallennetussa videossa Sergej Tchirkov esittää Vuon virtuoosisen Presto -osan.

Harmonikkakammo hälveni Vuon myötä.

Tänä vuonna sävelsin uuden harmonikkateoksen Jiän iänj Mika Väyrysen tilauksesta. Hän kantaesittää kolme uutta suomalaista harmonikkateosta Dance Macabre - Kalmantanssi -nimisessä resitaalissaan Musiikkitalossa 31. maaliskuuta.

Lipunmyynti konserttiin on alkanut tänään klo 9.00. Lisätietoa täältä Musiikkitalon sivuilta.

Joululomalla voisi kaivaa taas itsekin harmonikan naftaliinista ja soittaa - ainakin joululauluja.

Blogiani voi seurata nyt myös facebookin kautta. Oheisen linkin kautta tykkäämällä löytää blogin päivitykset kätevästi:

https://www.facebook.com/pasilyytikaisenblogi

Kommentit

Suositut tekstit