Sävelkammiossa

Hyvä lukijani.

Työhuoneeni tänään. Oikealla tärkein työvälineeni, eli sänky, jossa pötkötellessä valtaosa musiikistani syntyy.

Aah, istun jälleen työhuoneella. Tämä sävelkammioni on minulle tärkeä paikka. Sen huomaa taas, kun viime viikko meni juostessa seminaareissa ja harjoituksissa akselilla Musiikkitalo - Kallio-Kuninkala.

Noitarumpu ja vispilä. Tallinnan musiikkiakatemian improvisoinnin professori Anto Pett luennoi Kallio-Kuninkalassa.

Oboetaiteilija Aale Lindgren
Yksi pieni kantaesityskin sattui tiistai-illalle, kun Aale Lindgren, Lasse Hirvi ja Jiri Parviainen kantaesittivät viime kesänä säveltämäni Petit -konserttitangon.

Säveltää en viime viikolla ehtinyt ollenkaan. Pari sitä edeltävää viikkoa olivatkin harmonista työhuone-elämää.

Työhuoneelle paluu oli mieluinen, sillä Oopperaa arjessa II -projektin sävellystyö on kiitollisimmassa vaiheessaan. Tämänhetkisistä, pitkällä olevista partituuriluonnoksista voi hahmottaa jo kokonaisuuden.

Pieni esimerkki Oopperaa arjessa partituuriluonnoksesta. Sopraano-osuudessa on intonoitua puhetta/huutoa. Sopraanon alemmalle viivastolle on nuotinnettu jalan polkeminen. Lyömäsoittajalla on instrumenttina tässä jaksossa rälläkkä. Musiikki on nuotinnettu niin sanotulla sekuntinotaatiolla (real-time notation), jonka vuoksi viivastoa ei ole jaettu perinteiseen tapaan tahteihin, eikä nuottiarvoilla ole tahtilajiin liittyvää funktiota.

Henkseleiden paukutukseen ei silti ole aihetta, sillä työtä on runsaasti edessä. Tapasin viime viikolla sopraanosolistin Musiikkitalolla ja ehdinkin varoitella, että ihan bel cantoa ei ole luvassa...

***

En tiedä miten muilla taiteentekijöillä asian laita on, mutta itselleni sävellystyön motivoivin hetki on se, kun eräällä tavoin pystyy kuulemaan ja näkemään teoksen jo valmiina, vaikka työ on vielä keskeneräinen. Hetkeen liittyy helpotuksen tunteita, mutta myös aina eräänlaista pettymystä siihen, että miten kummassa olen saanut kulumaan näin tolkuttoman paljon aikaa kaikkeen tähän...

***

Viikonloppuna auringonpaisteen innoittamana kaivoin kameran esiin ja vangitsin hetkiä kuviin.

Talviheinät.

Maisema ladun päässä.

Pilkkijä ja auringon kultaama horisontti.






Kommentit

  1. on niin hienoja kuvia ettei mitään rajaa! tykkään! T:helga

    VastaaPoista
  2. Kiitos Helga! Näitä saatetaan maaliskuussa nähdä musiikin lomassakin... :)

    VastaaPoista
  3. Hei Pasi,

    Jos kerran työhuone on paras paikka maailmassa (minkä erittäin hyvin ymmärrän), niin onko jatko-opiskelijana kaikkiin noihin seminaareihin sitten pakko mennä?

    Terv.
    Kollega

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit