Eetterissä


Hyvä lukijani,

älä lue tätä tekstiä, jos olet kova jännittäjä. Tämän lukeminen ei helpota oloasi.

Alkuviikon päivät täyttyivät sävellystyöstä. Eilen illalla olikin luvassa sitten jotakin muuta, kun olin lupautunut keskustelemaan sellotaiteilija, gambisti Markku Luolajan-Mikkolan ja säveltäjä Olli Virtaperkon kanssa Radion sinfoniaorkesterin konsertin jälkeiseen Radio YLE1:n Jälkikoirat -ohjelmaan.

Sehän tiesi jännältä muistuttavia tilanteita. En ole mitenkään erityisen harjaantunut radio- tai TV-esiintyjä ja edellisestä suorasta lähetyksestä on aikaa paljon.

Jälkikoirien ideana on, että vieraat kuuntelevat konsertin Musiikkitalossa ja sitten arvioivat sen suorassa puolen tunnin lähetyksessä.

***

Iltapäivällä ennen konserttia huomasin oikeasti jännittäväni illan radio-ohjelmaa. Istuin ajatuksissani ja mietin kaikki töppäysmahdollisuudet, mitä suorassa lähetyksessä minulle voi sattua. Keksin aika pitkän luettelon piinallisia asioita jotka voivat pahimmassa skenaariossa toteutua...

***

Konserttia tuli kuunneltua aika eri korvalla kuin yleensä, sillä täytyi yrittää tehdä monipuolisia havaintoja sävellyksistä, solistista, kapellimestarista ja orkesterista.


Juuri konsertin alkaessa Olli kaivoi taskustaan kynän, jolla teki muistiinpanoja. Joo, kynä olisi tosiaan ollut ihan hyvä idea, manailin mielessäni... Nyt täytyy vaan yrittää muistaa.

***

Konserttinautintoani analyyttinen asenne ei haitannut. Itse asiassa innostuin monta kertaa ajatellen, että "tästä seikasta aion puhua lähetyksessä".


Konsertin jälkeen ravasimme salista YLE:n Musiikkitalon yhdistettyyn studioon ja tarkkaamoon, joka on muuten hämmentävän pieni ja pimeä tila salin kupeessa. Meidät otti vastaan toimittaja Lotta Emanuelsson, joka lähes samantien totesi:

"Viisitoista sekuntia lähetykseen."

Kävimme pienen pöydän ääreen, jossa mikrofonit sojottivat uhkaavasti kohti puhujia.

Minun mielessäni kävi ainoastaan "se-on-menoa-nyt". Ajattelin, että ehkäpä minua helpottaa, kun vilkaisen muita.

Ei olisi pitänyt. Hekin selvästi vähän jännittivät.

Sitten lähetys alkoi.

Olli Virtaperko toivotti radionkuuntelijat tervetulleiksi lähetykseen. Sain jännitykseltäni sanotuksi: "hyvää iltaa", sellaisella lottoarvonnan virallisen valvojan äänellä.

Ohjelma lähti asialliseen sävyyn liikkeelle, mutta aika nopeasti löysimme rennon ja luontevan tavan keskustella.

Enää ei jännittänyt. Ajatukset tuntuivat selkeiltä.

Kunnes sönkkäsin. Yritin lausua sanan 'pluralismi'.

"prula.., pula, prura, moninaisuus!"

Sitten muuten jännitti vähän taas. Päässäni takoi hetken: "Munasin, munasin, munasin. Munasin suorassa lähetyksessä."

Mokaaminen toisaalta helpotti. Puheeni rentoutui entisestään ja muuttui eläväiseksi.

Puoli tuntia meni oikeastaan nopeasti. Yllätyin kun Lotta näytti sormellaan, että lähetysaikaa on jäljellä enää muutama minuutti. Ligetin teoksesta olisi ollut vielä paljon sanottavaa.

Mutta ei, lähetys päättyi. Piti malttaa lopettaa.

***

P.S.

Vaikka tämä blogikirjoitus saattaa vaikuttaa kauhukertomukselta, voin vakuuttaa, että radiovierailu oli mukava kokemus. Keskustelu oli miellyttävää ja innostavaa - ainakin itselleni.

Kiitokset Ollille, Markulle ja Lotalle ja tietysti radionkuuntelijoille.

Oheisessa linkissä keskiviikkoinen konsertti (kuunneltavissa ja katseltavissa tammi-helmikuun 2013 ajan):


RSO:n keskiviikkoinen konsertti YLE Areenassa


Kommentit

Suositut tekstit