Joulukalenteri - 9. luukku

Rauhaisaa toista adventtia, hyvä lukijani

yhdeksännessä luukussa on muun muassa joutsenia, Bernstein, Sibeliuksen seitsemäs sinfonia ja jouluvalot.

Joutsenet muuttavat tänne Aurinkolahteen varhain keväällä. Ensimmäiset parit Virosta tulevat tänne jäiden vielä pitäen merta puristuksissaan. Ne eivät kovin suurta vesilämpärettä tarvitse selviytyäkseen.


Äidin pojat.

Sama koskee syksyä. Heti kun tuulet vapauttivat rannan paksusta jääriitteestä, ilmestyivät talvea uhmaavat joutsenet takaisin aallonmurtajan tuntumaan.

Joutsenpesueen poikasista neljä selvisi tänne talveen saakka. Nyt ne ovat jo isoja. puolustuskykyisiä lintuja, joten voidaan sanoa, että onnistunut poikasvuosi oli.

Lepohetki lumella.

Täysikäisen joutsenen puhtaanvalkeana hohtava höyhenpeite on kaunis - varsinkin lumisen maiseman keskellä. 

Sutonen ei selvästikään tykännyt joutsenista. En tiedä pelottiko sitä lintujen suuri koko vai niiden peloton käytös, mutta se mulkoili niitä sudenkatseellaan. Ei kyllä tosin uskaltanut ulvoakaan.

Sutosen vaaniva silmä.

Iltapäivällä kuuntelin Suomalaisen musiikin päivän kunniaksi Sibeliuksen seitsemännen sinfonian. Se on minun top 3:n joukossa Sibeliuksen tuotannosta. Kuuntelin sen Wienin filhamonikkojen ja tuolloin jo iäkkään Leonard Bernsteinin versiona. Wieniniläisille ominainen puhallinsointi (mm. Wienintorvet ja -oboet) toivat teokseen kiinnostavan sävyn. Eräs asia mitä ihmettelin myös oli poikkeuksellisen pitkä ns. filharmoninen viive kapellimestarin liikkeen ja muusikoiden reaktion välillä. Ajattelin sen aluksi johtuneen filmatisoinnista, mutta ei - tuo viive oli todellakin uskomattoman suuri. 

Suurimman vaikutuksen esityksessä teki hienon imun löytyminen sinfonian kulminaatiopisteitä kohti. Tempot tuntuivat aavistuksen nopeilta, mutta eivät silti kiireisiltä. Se toi sinfoniaan elävyyttä. Painokkuus syntyi jatkuvasti intensiivisenä pysyvästä soinnista. Bernstein antaa rohkeasti vaskien kuulua soinnissa normaalia enemmän. Tempoista mieleeni tuli muutama vuosi sitten kuulemani Okko Kamun hieno versio HKO:n kanssa, mutta Kamun versiossa sointi oli kuulaampi.


Leonard Bernstein Jack Mitchellin kuvaamana.
Lähde: Wikipedia

Nuorena soitto-oppilaana muistan kuinka tykkäsin soittaa Bernsteinin Candide-alkusoiton vikkelää huilusooloa. Sen soitto jännitti aina mukavasti etukäteen.

Eilen Johanna ja Venla lähtivät Itikseen ja toivat sieltä mukanaan sitä mitä tähän vuodenaikaan eniten tarvitseekin - eli valoa.

Valoa talven pimeyteen

Valo kuin koru.

Adventtikynttilät ja valosydän seinällä.


Kommentit

Suositut tekstit