Joulukalenteri - 8. luukku

Hyvää suomalaisen musiikin päivää, arvoisa lukijani.

On aika avata 8. luukku ja tarttua hetkeen.

Säveltäjä työskentelee ajan taikapiirissä, kuten Einojuhani Rautavaara on kauniisti asian todennut.

Nuorena kirjoitin pöytälaatikkooni runon, jossa sanotaan:

Tartu käteen, älä hetkeen
sillä olen kuullut,
että aika katoaa taaksemme.

Aikaa ja hetken käsitettä tulee mietittyä yllättävän usein työpöydän ääressä. Musiikissa ajan kulumisen voi kokea tavattoman monella eri tavalla.

Olet varmasti joskus kuunnellessasi musiikkia huomannut, että aika kuluu hämmästyttävän nopeasti. Ja päinvastoin: Joskus kuuntelukokemus voi tuntua "reaaliaikaa" pidemmältä.

Klassisessa musiikissa - etenkin oopperoissa - tällä ajantunteen suhteellisuudella voidaan toteuttaa illuusio ajan kulumisesta. Taidokkaassa aariassa voidaan hetki pysäyttää ja venyttää pitkäksi. Usein tämä tapahtuu ns. kuolonaarioissa, joissa miekan iskun saanut solisti kuolee vartin ajan lavalla.

Toisaalta orkesterin kymmenen minuutin välisoitolla voidaan uskottavasti kuvata vuosisadan kuluminen.


Aika palaa.


Olen aina pohtinut sitä, että millainenhan merkitys viulunsoittoharrastuksella oli Albert Einsteinin havainnolle siitä, että aika on suhteellinen käsite.

"Pöytä, tuoli, hedelmäkulho ja viulu; mitä muuta ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen?"

- Albert Einstein

***

Mutta eräs asia ajankulumisessa on vakio. Pystymme kokemaan ja elämään vain tässä nyt-hetkessä. Nyt-hetken merkityksestä on puhunut paljon muun muassa kapellimestari-säveltäjä Leif Segerstam.

Lapsena ymmärrämme paremmin hetken merkityksen, koska mennyt aika ei hämärrä samalla tavoin käsitystämme hetken ainutlaatuisuudesta.

En ole enää niin kyyninen ajan kulumisen suhteen, kuin nuorempana. Siksi haluaisin päivittää ajatuksen hetkestä uudelleen, ikään kuin muistutukseksi sen tärkeydestä:



Vuosien meri on aina takanasi
Edessäsi hetki,
              pisarankaltainen.



Carpe diem.


Kommentit

Suositut tekstit