Stemmat

Oikoluen parhaillaan stemmoja, soittajille meneviä nuotteja. Se, joka on sitä puuhaa joskus tehnyt osaa arvata minun ajatukseni nyt.

Stemma oikoluvussa läppärin näytöllä
Muistiinpanoja oikoluvun tueksi

Stemmojen tekeminen on hidasta ja tarkkaa puuhaa. Ote herpaantuu helposti, joten välillä pitää pitää tauko. Kirjoitin itselleni muistilistan, jotta kaikki työvaiheet tulee varmasti tehtyä. Sekään ei tunnu olevan vedenpitävä keino. Virheitä tuntuu jäävän helposti nuotteihin.

No nykyään on tietokoneet apuna. Vaikka joskus tosin tuntuu, että kaiken tämän tekisi käsin nopeammin. Vaikka taltalla marmoriin kaivertaen.

Kirjoitan nykyään harvoin stemmat itse. Tämäkin tapaus oli oikeastaan työtapaturma, sillä yksinkertaisesti unohdin soittaa kustantajalleni, että tällainen ralli olisi tulossa. Ja tällä aikataululla on nopeampaa tehdä työ itse loppuun asti. Varsinkin, kun partituurista puuttui keskeisiä merkintöjä vielä pari päivää sitten.

Soittajat tietysti haluavat nuotit mahdollisimman ajoissa. Sitä ajatellen lähetin soittajille partituurin etukäteen tutustuttavaksi. Harjoitukset alkavat lokakuun alussa, stemmojen olisi siis oltava valmiina viimeistään... öö... eilen.


Huiluni

Tauolla soittelin huilua. Olen treenaillut viime aikoina muun muassa Debussyn Syrinxiä. Erehdyin kuuntelemaan Pahudin esittämänä saman kappaleen. Se oli niin hieno veto, että teki mieli myydä huilu ja ostaa tilalle melodika.

Tänä iltana Rakuunasoittokunta esittää Marjo Riihimäen johdolla Lappeenrannan Helkiö-salissa klo 19.00 Sirena -nimisen kappaleeni. Solistina on Marko Saikko (euphonium). Olisi ollut mukavaa kuulla se, mutta ehkäpä saan äänitteen siitä joskus. Jos olet lähettyvillä, niin tervemenoa konserttiin.

Nyt tauko on ohi. Pian luokseni saapuu nuori oppilas, joka käy silloin tällöin luonani sävellystunnilla. Sitten vien tyttären sellotunnille ja illalla jatkan töitä. Huomenna pitäisi olla valmista.


Kommentit

Suositut tekstit