Seitsemästoista luukku - Ystävyydestä


Siipi maassa. Kuten aiemmassa blogissani totesin, tämä syksy on ollut aikamoista vuoristorataa. Nyt vedellään sitten pohjamutia. Tai oikeastaan ei. Kyllä tästä vielä tarvittaessa alaspäin pääsee rytinällä. Se ehkä eniten hirvittääkin.

***

Eräällä ystävälläni on tapana "kannustaa" minua aina silloin, kun yritän nousta alhosta: "Pasi, kyllä se kohta lakkaa helpottamasta..."

Huumori (musta huumori eritoten) on parasta mielen lääkettä, empatiaa ja joskus myös leivänjatketta.



Ajattelinkin kirjoittaa tänä aamuna ystävyydestä. Ystävyys käsitetään suomalaisessa kulttuurissa edelleen jotenkin naisten juttuna.

Joo, syyttäkää vain sukupuolisten stereotypioiden vahvistamisesta, mutta pääsääntöisesti miehet muotoilevat asian siten, että heillä on kavereita ja naiset puolestaan puhuvat ystävistä.

***

On tietysti täysin sama, miksi ystävyyttä kutsutaan, mutta kaveruudella ja ystävyydellä on puhekielessäkin selvä aste-ero. Ystävyyteen kuuluu mielestäni syvällisyys, jaetut huolet ja muut asiat, luottamus ja kaikinpuolinen ystävyyden kunnioittaminen.

Kaveruus on mielestäni enemmän juuri tässä hetkessä tapahtuvien asioiden jakamista, yhdessä harrastamista; huoletonta yhdessäoloa.

***

Mielestäni kuitenkin tärkein ero ystävyydessä ja kaveruudessa on se, että ystävyys ei ole valinta. Ystävyys syntyy, jos on syntyäkseen. Ehkäpä suurinta inflaatiota 'ystävyys' koki toisen maailmansodan jälkeen YYA-käsitteen osana. Ystävyys ei voi syntyä pakon tai ajanhengen sanelemana.

Marcus Tullius Cicero kirjoitti hienosti Laeliuksen suulla ystävyydestä:

"Sen vuoksi minusta näyttää, että ystävyyden saa aikaan pikemminkin luonto kuin mikään tarve, enemmän henkinen kiintymys ja siihen liittyvä eräänlainen rakkauden tunne kuin ystävyydestä koituvan hyödyn laskelmoiva ajatteleminen."

Minulla on elämässäni ollut muutamia ihmisiä joita uskallan kutsua ystäviksi. Itse en ole todellakaan ollut mikään malliystävä, päinvastoin. En osaa erityisesti vaalia ystävyyttä. Ja näin olen tietysti aiheuttanut monelle ystävälleni pahaa mieltä.

Se ei ole tietenkään tarkoitukseni.

Kuvittelen ystävyyden toimivan omalakisesti (ehkä siksi tuo Ciceron teksti lämmittää erityisesti). Uskon, että ystävyys säilyy vaikka ystävää ei jostakin syystä (kiire, fyysinen välimatka, välirikko) näkisikään vuosiin - tai vuosikymmeniin, tai enää koskaan.

Rakkaat ystäväni, olette minulle tärkeitä. Eilen, nyt, huomenna, aina.

Kommentit

  1. Itse olen sävellysopettajana pitänyt luottamuksellisuuden periaatteesta tiukasti kiinni. En siis kerro sävellysoppilaistani anekdootteja, kenellekään. Mutta asia on juuri niin kuin sanoit: luottamuksellisuus sitoo vain opettajaa, ei oppilasta.

    VastaaPoista
  2. Näin juuri, Lauri. Tämä Laurin kommenti koskee varmastikin blogikirjoituksessa "Kymmenes luukku" olevaa mainintaani sävellysopetuksen luottamuksellisuudesta.

    Olen pitänyt samasta periaatteesta kiinni opettaessani sävellystä. Tämän vuoksi sävellyksen pienryhmäopetus on ollut mielestäni hankalaa. Tiettyjä, lähinnä sävellysteknisiä, asioita voi toki opettaa ryhmässä. Luottamuksellista opettaja-oppilas -suhdetta siinä ei kuitenkaan
    oikein synny, vaikka opiskelijat olisivat hyvissä väleissä keskenään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit