Kuudestoista luukku - Aikamme musiikkia ja vähän teatteriakin



On aika avata kuudestoista luukku.

Tapasin pikaisesti jatko-opintojeni ohjaajan. Töölöstä riensin kahdeksi Musiikkitaloon pitämään vierailuluentoa Aikamme musiikkia -luentosarjaan. Esittelin Le Saxophone... - Oopperaa arjessa I -teosta. Luento oli pääosin samansisältöinen kuin maanantaina Tampereella pitämäni luento.


Luentoja luotsaa säveltäjä ja Musiikkitalon kuoronjohtaja Tapani Länsiö. Aikamme musiikkia -luentosarja on yleisölle avoin tilaisuus. Se alkoi jo Erik Bergmanin aikoihin "Sävellysseminaarin" nimellä.




Väkeä paikalla oli vähänlaisesti, mutta silti syntyi hyvää keskustelua muun muassa musiikkiteatterin erityiskysymyksistä.




Musiikkitalon auditorion tekniikka toimi tällä kertaa moitteettomasti. Muutama pieni käyttäjähäiriö vain...

Luentopöytä näyttää hävittäjän ohjaamolta ja vaatii hieman tarkkuutta, että seinälle heijastuu oikeat kuvat oikeaan aikaan. Dokumenttikamera on hyvä juttu, koska sen avulla voi esitellä käsinkirjoitettuja luonnoksia.

***

Musiikkitalosta rynnistin vielä käymään pikaisesti eräissä teatterialan pikkujouluissa. En tunne kovin paljon teatterintekijöitä, joten oli aika hauska olla juhlissa, josta tuntee vain muutaman henkilön. Mutta kuten eilen ystävälleni totesin, niin hyvin samanhenkisiä ihmiset tuntuvat olevan kaikilla kulttuurialoilla. Oli koko ajan sellainen olo, että "tuohan on tuttu", kunnes tajusin, että ei, ei tuttu vaan tutunoloinen. Erityiskiitokset Annukalle, kun pidit huolta, että tutustuin ihmisiin. Ei ollut niin orpo olo. Ruoka oli muuten myös oikein hyvää.

***

Harvoin on tullut lähdettyä pikkujouluista kuuden aikoihin. Siis iltakuuden aikoihin. Bileissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, mutta kotosalle tuli yökylään vieraisille ystäväperheen lapset. Oli mukava nähdä Emmaa ja Ronjaa. Lasten leikit sujuivat hienosti. Isommat katsoivat "Mamma Mia" -musiikkileffaa.

***

Nyt alkaa pahimmat syyskiireet hellittää ja loppuvuoden pystyn melkein kokonaan käyttämään sävellystyöhön ja lepäämiseen.

Huh ja wau, mikä syksy! Hyvässä ja pahassa.


Kommentit

Suositut tekstit