Kahdeksas luukku.


Hyvää suomalaisen musiikin päivää ja Jean Sibeliuksen synttäriä, joka on tänään ensimmäistä kertaa virallinen liputuspäivä.

Aina kun puhutaan suomalaisuudesta, on syytä olla vähän varuillaan. Suomalaisuutta on totuttu käyttämään jonkinlaisena keppihevosena aina silloin, kun haluamme korostaa jonkin asian (mm. itsemme) erinomaisuutta.

Aika ajoin suomalaisuuden yrittävät myös omia erilaiset hämärähköt piirit, joiden haluna on määritellä mikä on suomalaista ja mikä ei.

***

Kärjistäen sanottuna suomalaista musiikkia ei ole olemassakaan.

Ei ole olemassa erityistä suomalaista asteikkoa, ei suomalaista sävellajia, ei suomalaista sointikulttuuria, ei suomalaista rytmiä.

Ei voisi ollakaan. Musiikki on kansainvälinen kieli, koska se ei ole kieli.

Kansanmusiikkimme piirteet ovat suoraa lainaa sekä idästä, lännestä että etelästä. Taidemusiikkimme on ollut aina vahvassa vuorovaikutuksessa kansainvälisten virtausten kanssa. Sama pätee muihinkin musiikkeihin.

Entäpä Sibeliuksen musiikki? Epäilemättä Sibelius oli patriootti, mutta joka yhteydessä hän korosti musiikkinsa universaalia luonnetta, eikä pitänyt siitä, että hänen musiikistaan tehtiin suomalaisuuteen liittyviä - yleensä ulkomusiikillisia huomioita.

***

Rohkenisin sanoa, että musiikki on eniten ihmiskuntaa yhdistävä toiminto.

Saa sitä toki suomalaisetkin juhlia - vaikka sitten minkälaisella tekosyyllä.







Kommentit

Suositut tekstit