Suomen musiikkielämässä kyräillään - Mitä asialle pitäisi tehdä?

Suomen musiikkielämässä kyräillään.

Klassisen musiikin ja muiden musiikinlajien välille on auennut musiikkipoliittinen railo.

Klassisen musiikin saamia valtionavustuksia arvostellaan. Fakta on, että klassisen musiikin kokoonpanot saavat 96,5 prosenttia orkesterilain piirissä olevista valtionosuuksista.


Ei-kaupallisen rytmimusiikin tekijät (esimerkiksi kansanmuusikot, jazzmuusikot ja progressiivisen rockin tekijät ja muut pienten alakulttuurien muusikot) ovat viimeaikoina kyseenalaistaneet tämän jakomallin ja ovat asettaneet aiheellisen kysymyksen: "milloin on muun musiikin vuoro astua valtion tukijärjestelmän piiriin?"


Tästä keskustelusta ei ole puuttunut kuumentuneita tunteita. Suurin osa muusikoista on päätynyt olemaan hiljaa, ei siksi, että aihepiiri ei olisi tärkeä, vaan siksi, että keskustelu on liikkunut ajoittain hyvän maun rajoilla.

Toinen syy hiljaisuudelle on se, että tämän asian ratkaiseminen on vaikeaa. Klassiset muusikot pelkäävät aiheellisesti, että rytmimusiikin raha yritetään ottaa klassisen musiikin tuista ja näin ollen vuosikymmenten työ orkesterijärjestelmän kehittämiseksi vedettäisiin vessasta alas.

Rytmimuusikot eivät selvästikään puolestaan usko, että rytmimusiikki voisi saada uutta, heille korvamerkittyä rahaa. Näin ollen on ilmeisesti päädytty kyseenalaistamaan orkesterien valtionosuusjärjestelmää.

Selkeä tosiasia on, että rytmimusiikki tarvitsee huomattavasti nykyistä voimakkaampaa julkista tukea.

Selkeä tosiasia on myös, että klassinen musiikki ja moni kaupunginorkesteri tarvitsee huomattavasti nykyistä voimakkaampaa julkista tukea.

Selkeä tosiasia on, että lisärahaa tähän kaikkeen on erittäin vaikea saada - varsinkin jos ryhdymme keskenämme lietsomaan epäsopua.


Ehdotukseni, miten asiassa voitaisiin aluksi edetä:

1. lopetetaan järjetön loskanheitto eri musiikinlajien välillä.

Sopisimmeko vaikka aluksi niin, että rytmimusiikista puhuessamme, emme ottaisi aina ensimmäiseksi esimerkiksi Matti Nykäsen toimintaa muusikkona. Emme puhuisi landolalla kolmea sointua hierovista lahjattomuuksista ja perseenkeikutuksesta.

Sovitaan myös niin, että puhuessamme klassisesta musiikista se ei ole aina "kuoleva, kalkkisen ja häviävän pienen eliitin harrastus".

2. Haastetaan toisemme tutustumaan laajasti eri musiikkityyleihin.

Mikäli mahdollista, yritetään ymmärtää myös muuta kuin omaa musiikinlajia. Bachin kontrapunktitekniikkaa ja Miles Davisin trumpettisoundia on mahdotonta vertailla samoin kvaliteetein. Hyväksytään tämä tosiasia ja otetaan ne molemmat mukaan autiolle saarelle.

3. Haaste klassisen musiikin ammattilaisille:

Rytmimusiikki tarvitsee rahaa. Maahamme on koulutettu korkeatasoinen muusikkokaarti myös klassisen musiikin ulkopuolella. Tuetaan omien mahdollisuuksien mukaan kannanotoin, että uusia tukimuotoja saataisiin aikaan myös rytmimusiikin puolelle. On järjetöntä hukata näiden ihmisten ammattitaito niinkin typerän asian kuin rahan takia. Ollaan ylpeitä klassisen musiikin saavutuksista. Sen ei silti tarvitse tarkoittaa sitä, että poljetaan tai ivataan muita musiikkeja. Tai jätetään rytmimuusikot tässä asiassa oman onnensa nojaan.

4. Haaste rytmimusiikin ammattilaisille:

Klassinen musiikki ja orkesterilaitos voi näyttäytyä porskuttelevana musiikinlajina, mutta senkin sisällä on puutetta ja niukkoja resursseja. Muistakaa, että kaupunginorkesterit tekevät paljon myös muita kuin klassisen musiikin keikkoja. Esimerkkinä vaikkapa Kuopion kaupungiorkesterin tämänvuotinen syksy: Mukana on klassisten konserttien lisäksi kokonaisia konsertteja leffamusiikkia, Rauno Lehtisen ikivihreitä ja lastenmusiikkia. Valtaosa musiikkikeskuksen vapaarahoitteisesta konserttitoiminnasta on rytmimusiikkia. Suomalaisten konserttikeskusten seiniä ei siis ole rakennettu pelkästään klassista musiikkia varten. Klassisen musiikin tukien leikkaus voisi saada häviävän pienen parannuksen rytmimuusikoiden arkeen, mutta otaksun, että klasareita olisi vaikea saada enää puolustamaan rytmimusiikkia.

5. Ei unohdeta epäkohtia eikä eriäviä intressejäkään, mutta unohdetaan kyräily ja riidat ja ryhdytään yhdessä rakentamaan vahvaa, osaavaa ja ennakkoluulotonta musiikkikulttuuria maahamme!

Sillä me kaikki rakastamme musiikkia.

Kommentit

  1. Hyvä Pasi! Erityisesti kirjoituksesi kohta 3 oli täyttä asiaa. Tätä todella toivoisin. Ja jos esim. Musiikkitalossa toimivien orkestereiden muusikot tekisivät yhdessä julkilausuman että valtiolta tarvittaisiin tukea muullekin musiikille ko. tönössä niin tämä osittain keinotekoinen vastakkainasettelu varmastikin lientyisi.

    Viime hallituskauden "kulttuurin tukien nousu" kun saa "muun musiikin" harjoittajien piirissä lähinnä ivallista naurahtelua aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hannu viestistäsi. Ilahduttavaa on ollut se, että tässä keskustelussa ihmiset ovat esittäneet mielipiteitään omilla nimillään. Tässä sinä ja Jaakko Kuusisto olette toimineet suoraselkäisesti esimerkkeinä. Se on lieventänyt pahinta puskista huutelua.

    Seuraava seikka tuli vielä mieleenii. Tärkeää on muistaa, että rytmimusiikin lisäksi myös klassisen musiikin vapaat ryhmät ja freelance-muusikot varsinkin sinfoniaorkesterikokoonpanon ulkopuolisissa soittimissa (esim. harmonikka, kantele, vanha musiikki) ovat lujilla työelämässä. Vapaiden ryhmien tukeminen ei siis ole pelkästään rytmimusiikin intressi.

    VastaaPoista
  3. Asiaa, Pasi! Musiikkiterapeuttina olen jatkuvasti tietoinen tästä musiikin moninaisuudesta. Kyllä meidän vaan on fiksuinta suvaita erilaisuutta, niin musiikissa kuin muussakin.

    Saako kirjoituksiasi muuten jakaa fb:ssa? Tämä viimeisin erityisesti tuntuisi tärkeältä saada mahdollisimman monelle julki.
    -Tuovi

    VastaaPoista
  4. Mainiota, Pasi, hyvä kirjoitus.

    Pari kommenttia:

    1) "milloin on muun musiikin vuoro astua valtion tukijärjestelmän piiriin?"

    Tässä ei SAA olla kysymys vuoroperiaatteesta! Taidemusiikin ammattilaiset ovat taistelleet itselleeen 60-luvulta lähtien pitkällisen työn tuloksena ne olosuhteet, jotka nyt näkyvät jäävuoren huippuna orkesterilaitoksessa.

    Olen aiemminkin korostanut, että taiteen tuki ei ole pois populaarin tuelta; kulttuurien julkinen tuki ei ole kiinteä kakku, joka jaetaan jotenkin. Populaari- ja mesomusiikin ("rytmimusiikiksi" en sitä voi kutsua, koska taidemusiikki on usein rytmeiltään sitä varsinaista rytmimusiikkia... Mesomusiikki on musiikkitieteilijä Carlos Vegan termi taide- ja (alkuperäisen) kansanmusiikin välimaastoon jäävälle musiikille) ammattilaisten tulisi järjestäytyä paremmin ja yrittää toteuttaa samanlainen toimintamalli, kuin se, joka on tuonut perusrakenteet taidemusiikin esittämiselle ja koulutukselle. Tässä yhteydessä SEN tehtävänä on korostaa, ettei se hamua taidemusiikin tukisenttejä, vaan tarvitsee omansa - siis eri rahat. Tähän on niin helppo löytää perustelut, etten viitsi niitä tähän kirjoittaa.

    Vuoroperiaate tuhoaisi rahoittamisen lopullisesti. Ei ehkä kertarysäyksellä, vaan hivuttamalla. Ja siinä sivussa rapautuisivat sekä taide- että populaari- ja mesomusiikki.

    2) Kun ei enää saa puhua persuista, niin älkää myöskään käyttäkö tuota kauheaa "klasari"-sanaa.

    VastaaPoista
  5. Tuovi,

    kiitos kommentistasi, toki voit jakaa blogitekstejäni fb:n kautta mikäli haluat.

    OT,

    Erittäin nasevat kommentit. Joo, vuoroperiaate ei missään tapauksessa toimi, sillä rapautettaisiin Suomen musiikkielämä kertarytinällä. Tämä kommentti lienee tarkoittanut muun kuin klassisen musiikin nousua ylipäätään tukien piiriin, ei varsinaiseksi toimenpide-ehdotukseksi. Vai kuinka on?

    ja vältän tuota klasaria joka kuulostaa kalsarilta... :)

    VastaaPoista
  6. Hei Osmo-Tapio!

    Olen samaa mieltä siitä että kyse ei saisi olla vuoroperiaatteesta. Jos suomalaisen kulttuuripolitiikan historiaa vaan katsoo yhtään pidemmällä jänteellä, niin huomaa, että vuoroperiaate on ollut käytössä viimeiset 50 vuotta. Ja se vuoro on ollut lähinnä klassiseen musiikkiin keskittyneen orkesterilaitoksen. Viime hallituskaudella orkesterilaitoksen tuki nousi 64% ja kuten olen todennut, tästä tuesta 96,5% menee klassiseen musiikkiin keskittyneille orkestereille. Vuoroperiaate in action.

    Kansanmusiikkia ja jazzia on muutaman vuoden kuluttua voinut opiskella 30 vuotta Sibelius-Akatemiassa. Meitä valmistuneita kamu-maistereita esimerkiksi on jo noin sata, jatsareita hiukan enemmän. Millä tavoin kulttuuripolitiikka on ottanut huomioon tämän muuttuneen todellisuuden? Ei juuri millään tavalla.

    Vuoroperiaate on kehno ajattelutapa, mutta mielestäni on selvää että "muu musiikki" tarvitsee nyt selkeän tasokorotuksen - tasokorotuksen, jonka klassinen orkesterilaitos siis viime hallituskaudella sai.

    Olen Pasin kanssa täysin samaa mieltä siitä että vapaiden ryhmien ja monimuotoisempien toimintatapojen lisätuki ei ole vain "rytmimusiikin" intresseissä. On täysin selvää että nykyinen tukipolitiikka jättää suuren osan klassisen musiikin kenttää kattamatta. Missä on kiertuetuki kamarimusiikkikokoonpanoille? Missä on työskentelytuet kamarimusiikille? Entä kuoromusiikki, jonka luulisi olevan suomalaisen musiikkikulttuurin ydintä?

    Heh, mesomusiikki. Termi on varmastikin musiikkitieteellisesti pätevä, mutta ensi lukemalta ilman selitystä nosti verenpainettani kun luulin että se viittaaa mesoamiseen. :)

    VastaaPoista
  7. Hannu,

    voihan taidemusiikin tuen nähdä myös vuoroperiaatteisena, mutta minusta se on tulkintana täysin epäonnistunut.

    Tehdäänpän analogia liikuntaan, joka kuten taide ja kulttuurikin kuuluu ennaltaehkäiseviin terveydenhoitopalveluihin, joita kunnat järjestävät: kunta rakentaa jäähallin, jonne ihmiset pääsevät luistelemaan. Kohta jäähallia käyttämättömät alkavat vaatia uimahallia, koska uiminen on yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin liikuntamuoto. Ok, puretaan jäähallista tekojää ja rakennetaan sen sisälle uima-allas.

    Tästä on kysymys siinä, jos ei-taidemusiikin tuki otetaan pois taidemusiikin tuesta.

    Ovatko kansanmusiikin ja jazzin professorit, järjestöt, eturivin esittäjät jne. tehneet opetusministeriöön samanlaisen organisoidun invaasion kuin taidemusiikin aktivistit esim. 60-luvulla? En tiedä, toivottavasti eivät vielä, sillä jos ovat, niin tulokset ovat olleet heikkoja.

    Ehkä tärkein syy sille, että yhteiskunta ei ole halunnut tukea popmusiikin tekemistä laajasti on siinä, että popmusiikki on rakenteeltaan kaupallista ja tähtää siihen, että myös muut kuin tekijät itse tekevät taloudellista voittoa. Taiteen tukemisessa ei torjuta taiteilijan taloudellista menestystä, mutta taideinstituutioiden ei ole varsinaisesti tarkoitus tuottaa voittoa. Esim. Savonlinnan oopperajuhlat on sponsoreiden ja yhteiskunnan tuen varassa, mutta festivaalivieraat jättävät kymmeniä miljoonia euroja (tieto on fakta, olen nähnyt asiasta tehdyn selvityksen) joka kesä Savonlinnaan, joka on festarin ulkopuolisen aikana uinuva pikkukaupunki. Silloin julkinen tuki on kaupungille elintärkeä diili (haloo, Kaustinen..!).

    VastaaPoista
  8. OT Räihälä: "Ovatko kansanmusiikin ja jazzin professorit, järjestöt, eturivin esittäjät jne. tehneet opetusministeriöön samanlaisen organisoidun invaasion kuin taidemusiikin aktivistit esim. 60-luvulla? En tiedä, toivottavasti eivät vielä, sillä jos ovat, niin tulokset ovat olleet heikkoja."

    Hei,

    selvityksiä ja muita vastaavia on tehty vuosikausia. Mm. musiikin alueellinen tarjonta -selvitys vuodelta 2005 ja rytmimusiikki 2010.

    http://www.elvisry.fi/012005/2010.html

    Eli molemmat ajalta ennen viime hallituksen vanhan tukimallin kertanostoa. Sen jälkeenkään ei olla oltu paikallaan.

    Kyllä tätä jatkuvasti yritetään ja on yritetty jo vuosikymmeniä. Mikään vaan ei tunnu muuttuvan.

    Sitten kannattaa olla aika tarkkana jos niputat kaiken "muun musiikin" yhteen kaupalliseen pop-musiikin kanssa. Ja että "muuta musiikkia" tehdään vain euron kuvat silmissä. Ei nimittäin pidä paikkaansa.

    Sinällään olen samaa mieltä kokonaistaloudellisesta tarkastelusta esim. mainitsemiesi festivaalien kohdalla. SOF ja KFMF ovat molemmat seutukunnilleen valtaisan tuottoisia.

    VastaaPoista
  9. En tarkoittanut niputtaa "muuta musiikkia" yhteen kaupallisen popmusiikin kanssa. Popmusiikkiin kuuluu, kuten Pasi avauksessaan huomautti, myös ei-kaupallinen alueensa. Samalle kentälle kuuluvat myös jotkut suurille massoille suunnatut tapahtumat, kuten nyt vaikkapa KFMF. Todellinen "rintamalinja" (josta yritämme tässä siis räpiköidä eroon) menee kaupallisen ja ei-kaupallisen musiikin välillä.

    VastaaPoista
  10. Hmm. Sepä se vasta onkin monimutkainen kysymys.

    Esim. Olli Mustosen konsertit Temppeliaukion kirkossa (liput 30€) ovat takuulla kaupallista musiikkia ja kannattavaa toimintaa. Taas toisaalta P.Lyytikäisen sävellyskonsertti samassa paikassa välttämättä ei olisi.

    Eli "rintamalinjat" eivät todellakaan mene genrejen välillä vaan usein myös genrejen sisällä.

    Ei oo heleppoo! Mutta jatketaan keskustelua, kyllä se totuus ennemmin tai myöhemmin jauhautuu esiin!

    VastaaPoista
  11. Tervehdys vielä Hannu ja OT ja kiitoksia keskustelustanne. On tosi tärkeää, että näistä asioista keskustellaan. Keskustelu vaikeasta aiheesta, ei aina ole helppoa ja miellyttävää, mutta uskon teidän laillanne, että tämä kannattaa.

    Taiteen tukemisessa haluaisin painottaa taiteellisen toiminnan korkeaa tasoa - kaikissa genreissä. Jokaisen taiteenlajin olisi syytä pohtia tarvittavan usein sitä, mitkä ovat ne kvaliteetit joiden perusteella apurahoja myönnetään.

    Taiteilijoita tukiessa ensisijainen erilaisten avustusten jakamisperusteet pitää mielestäni olla korkea taiteellinen laatu (tämän siis määritelköön kunkin genre sisäisesti), oman taiteenalan kehittäminen oman taiteellisen työn kautta, hyvä, perusteltu työsuunnitelma ja aktiivinen taitelliinen toiminta. Tästä olisi hyvä saada yksimielisyys kaikille taiteenaloille.

    Eri musiikin- ja taiteenlajeilla pitää olla omat avustuskanavansa, sillä "taiteellinen laatu" ei ole monoliitti. Jazzmuusikon kompetenssi ei yleensä riitä kansanmuusikoiden tason arvioimiseen, eikä klassisen muusikon parane varmaan mennä pistämään paremmuusjärjestykseen rockmuusikkoja. Toki yhteisiäkin arviointiraateja on hyvä olla, kuten esimerkiksi Valtion taidetoimikunnissa näin onkin.

    Mutta, jos yritämme mitata kaikkien musiikkien laatua yhdellä mittarilla, olemme suossa. On järjetöntä riidellä siitä kumpi on hedelmäisempi: banaani vai appelsiini.

    Tämän vuoksi musiikin eri osa-alueet tarvitsevat omat avustuksensa.

    Olen samaa mieltä kuin OT siitä, ettei rytmimusiikin rahoitusongelma ole periaatteessa klassisten muusikoiden päänvaiva. Päänvaivaa on tarpeeksi oman alan työskentelyedellytysten ajamisessa. Mutta, mikäli voisimme auttaa jotenkin muita musiikinlajeja, niin se olisi ilman muuta tehtävä. Vaikkapa kannanotoin, yhteisesiintymisin, ja ne joilla rahkeita on, poliittisin päätöksin.

    Mutta, että saamme aikaan yhteisen nousun, tämä vaatii solidaarisuutta myös rytmimuusikoilta. Ei siis seuraavanlaisia toimenpide-ehdotuksia: "Hei, klassinen musiikki on tehnyt vuosikymmeniä työtä työskentelyolosuhteidensa parantamiseksi. Niiltähän voisi leikata avustuksia, että rytmimusiikki saisi myös rahaa." Kukaan klassinen muusikko ei lähde tukemaan hanketta, joka sahaa oman alan oksaa.

    Mutta huomattavan julkisen tuen nousun rytmimusiikki on ansainnut viime vuosien näyttöjen perusteella ja nyt on minua viisaampien tärkeää miettiä miten tämä - ja moni muu, koko musiikkikentää hyödyttävä hyvä asia - saadaan aikaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit