Soita korvissa - pieni vaelluskertomus Tiilikkajärveltä



Hiljaisuus on minulle tärkeä asia. Viime vuosina olen tullut yhä ääniherkemmäksi. Kaupungissa asuessa hiljaisia hetkiä ei paljon ole. Toki lapsiperheestä ääntä lähtee muutenkin... :)

Niinpä lähdin metsästämään - en riistaa - vaan hiljaisuutta ja matkustin perjantaina kauas korpeen. Otin junalipun Siilinjärvelle, jossa veljeni oli minua vastassa. Suuntasimme Tiilikkajärven kansallispuistoon - keskelle ei mitään, jonnekin Savon, Karjalan ja Kainuun rajamaille.




Olemme suunnitelleet tätä reissua kauan. Tiilikalla kävimme viimeksi kolmisen vuotta sitten - ja päätimme palata uudelleen ajan kanssa.

Tiilikkajärvi on häikäisevän kaunis ja hiljainen paikka. Sen rannalla ei asu ketään. Näin syksyllä myös luonto on hiljainen, joten Tiilikalla oli useita hetkiä, jolloin hiljaisuus oli täydellistä. Ilma sattui olemaan vielä ihmeen tyyni, joten ei edes tuuli humissut puissa.



Tiilikkajärven halkaisee punkaharjumainen hiekkaharju. Sieltä avautuu kauniit näkymät järvelle. Järvi oli vielä sen verran lämmin, että uimaankin pääsi.

Vietimme pari yötä tunnelmallisessa Kosevan autiotuvassa. Päivät kuluivat yksinkertaisissa askareissa: vaeltaen, kaminaa lämmittäen ja ruokaa laittaen. Onkeakin kokeiltiin, mutta saalis jäi vaatimattomaksi. No, vanha sananlasku toteaakin: "Luonnosta ei oteta mitään. Se antaa, jos on antaakseen."

Kosevan mökissä on kaksi laveria, kamina ja pieni pöytä. Ruokailuvälineet myös olivat aika erähenkiset (alempi kuva). Ruoka maistuu nuotiolla tai kaminassa laitettuna käsittämättömän hyvältä. Erityisesti hiillosperunat kaikessa yksinkertaisuudessaan maistuivat herkullisille.

Tiilikan maisemat ovat harmoniset. Ihmisen jättämiä jälkiä on polkujen lisäksi vähän. Poikkeuksena on Tiilikanaution tila, jonka vanhat rakennukset on hiljattain kunnostettu. Autiolle saapujaa tervehti kauniisti rapistunut savolainen pisteaita.


Tiilikanaution tilalla on värikäs historia. Siellä asusti Suomen sodan aikoihin sissipäällikkö, kapteeni Olli Tiainen. Tilalta on ollut oma malmisulattamo; Tiilikkajärveltä löytyy monien muiden savolaisjärvien tapaan paljon järvimalmia.

Tiilikkajärven läpi on mennyt Ruotsin ja Venäjän välinen raja. Järvellä on edelleenkin heinikon peittämä Täyssinän rauhan rajakivi.
Ihmisen lisäksi maisemaa Tiilikalla ovat muokanneet puroja patoavat majavat. Majavien tekemät padot ovat taidokkaita ja niillä on hurja vaikutus alueen luontoon. Kuvassa näkyvä koivikko on jäänyt majavien patohankkeen jalkoihin...


Vaeltaminen polkuja ja pitkospuita pitkin teki hyvää. Syke laski ja korvat lakkasivat humisemasta jo parin päivän jälkeen. Ja tällaisesta sudeettisavolaisesta oli myös mukavaa kohentaa savon murteen taitoa isoveljen mestarillisella avustuksella.


Kommentit

  1. Kuvat ja teksti puhuvat paljon. Tuo täytyy varmaan vielä kokea...

    VastaaPoista
  2. Terveiset täältä savonmaalta veljpoejalta! Olipa kerrassaan hienoa palata kuvien ja tekstin kera reissun tunnelmiin.

    VastaaPoista
  3. ...oli se kyllä hieno reissu - mukava muistella tätäkin sitten kiikkustuolissa. Voimme pitkästyttää lapsenlapsia jorinoilla: "Filloin kun ifoifä vaelfi velipojan kanffa Tiilikalla..." :)

    VastaaPoista
  4. Tuonne ois aikomus parin viikon kuluttua lähteä. Viime kesänä meloin, nyt meinasin patikoida.

    VastaaPoista
  5. Oli pakko jakaa Facebookissa ryhmään "Elämän koulu". Koti-ikävä tässä tulee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit