Mistä musiikki tulee? - Ajatuksia uudesta teoksesta ennen luonnoksia


Eilen oli jo hieman parempi päivä jalan kanssa ja ehdin miettiä tulevia sävellystöitäni. Seuraava jatkotutkintooni liittyvä Oopperaa arjessa -projekti pulpahteli mieleeni kun istuksin odottamassa vuoroani lääkärille terveysasemalla. Kirjaan tässä joitakin ideoita, jolloin tuolloin välähteli mieleeni.



Minulla on ollut jo kauan vahva mielikuva uuden oopperaperformanssin äänimaisemasta ja oikeastaan myös esityspaikasta. Äänimaisema (ja samalla esityspaikka) on mielessäni Aleksanterinkadulla, raitiovaunupysäkki lähellä Senaatintoria.


Eilen yritin muistella syitä, miksi olen valinnut juuri tuon paikan uuden teoksen ympäristöksi. Aloin "kuulostella" mielessäni esityspaikan äänimaisemaa ja muutamia syitä tulikin mieleeni.

Ehkä tärkein syy on äänimaiseman vaihtelevuus ja jonkinlainen säännönmukaisuus. Aleksanterinkadun toisessa päässä, Kolmen sepän patsaan luona äänimaisemassa on perushälyä niin paljon, että yksittäiset äänitapahtumat hukkuvat helposti meteliin.

Senaatintorin kulmalla on hieman "hiljaisempaa" ja arkiääniä on helpompi erottaa yleiskohinasta.

Äänimaisema on myös kiinnostava. Tuolla kohdalla kuuluu säännöllisesti ainakin seuraavia ääniä: Raitiotien risteys (suhteellisen säännöllinen vaihteiden kolina, kääntyvien vaunujen laipan kirskunta ja raitiovaunun jarrutusääni, aukeavat ja sulkeutuvat ovet), Kauppatorilta Aleksanterinkadulle saapuvat ihmiset, Smolnan kellot, Tuomiokirkon kellot ja autojen saapumisäänet Unioninkadulta mukulakivikatua pitkin.



Nämä säännöllisen epäsäännöllisesti toistuvat äänet ovat saaneet minut pikkuhiljaa vakuuttumaan siitä, että uuden teoksen aikakäsitys täytyy olla huomattavasti edellistä (Le Saxophone...) vapaampi. Mielessäni on rytmisiä tilanteita, jotka saavat alkunsa arjen äänistä. Myös arjen äänien imitointia haluaisin tehdä laajemmassa ja mittakaavassa kuin Le Saxophonessa.

Ja mikä keskeisintä, seuraavassa teoksessa kaikki esitetään ulkoa. Se on huomattavasti helpompaa, sillä olen ajatellut seuraavaan teokseen vain kahta muusikkoa: Sopraanoa ja lyömäsoittajaa.

Oikeastaan minulla on jo esiintyjätkin mielessä. Sopraanoksi haluaisin Eija Räisäsen ja lyöjäksi Aki Virtasen.

Teoksen tekstin tekee Saila Susiluoto. Kesällä olemme ehtineet vaihtaa vain ohimennen muutaman sanan tästä projektista. Lyöjän hahmoa olen ajatellut kaupungin työmieheksi - tosin eilen aloin pohtia, että hahmon perusviritys voisi olla kekseliäämpi. Sopraanoa ajatellen minulla on ollut viisi henkilötyyppivaihtoehtoa mielessäni:

1. Yksinään höpöttelevä, sulkeutunut
2. Kännykkään kailottava, puhelias
3. Yht'äkkisen uskonnollisen herätyksen saanut, kielillä puhuva
4. Sanansa työmiehelle osoittava, vihainen
5. Muuten vain seonnut, "hysteerinen nainen"

Tietysti näitä hahmojen piirteitä voi/pitää yhdistellä. Tällaisen monologin hahmo ei missään nimessä voi olla yksiulotteinen ja stabiili. Loppupelissä tietysti Sailalla on tässä asiassa painava sanansa sanottavana...

Lopuksi haluan todeta, että edelliset hahmot eivät edusta varsinaisesti naiskuvaani. Jos hahmo olisi mies, henkilöarsenaali olisi ollut hyvin samantyyppinen. Hahmojen karrikoinnin avulla on ainoastaan tarkoitus saada draamasuhde esityksen ja arjen välille.


Kommentit

Suositut tekstit