Hyvän tarinan metsästäjät - Omituisten kirjojen kerho

Hyvä lukijani. Vaimollani ja minulla on eräs yhteinen harrastus: kirjallisuus. Johanna lukee (lue: valvoo iltaisin) enemmän kuin minä.

Kirjamakumme on kaunokirjallisuuden osalta aika samantyyppinen. Joitakin eroja tietysti on (Johanna ei muun muassa liiemmälti pidä Italo Calvinosta eikä Eino Säisästä. Toisaalta Johanna nauttii Volter Kilven tavasta kirjoittaa ja minä en ole siihen vielä lämmennyt). Tietokirjallisuuden osalta makuni on heittelevä. Musiikkikirjallisuuden lisäksi luen aika paljon kulttuurihistoriaa ja historiaharrastus minulla on ollut voimakas lapsuudesta saakka. Runoutta luen pääasiassa säveltäjän silmin ("voisikohan tämän säveltää?").

Kirjallisuusharrastus sopii mielestäni avioparin yhteiseksi harrastukseksi erittäin hyvin. Siinä yhdessä lukiessahan ollaan pääsääntöisesti suu kiinni, joten riitoja ei pääse syntymään... (huumoria).

Viime aikoina olemme lukeneet paljon Kurt Vonnegutia, loistavaa tarinaniskijää, jonka ilmaisu on välillä sysimustan huumorin siivittämää. Vonnegut on ennen kaikkea riemastuttavan värikäs sanankäyttäjä. Harvoin tulee aikuisiällä naurettua ääneen kirjaa lukiessaan. Vonneguteja olen löytänyt hyvin antikvariaateista. Uusintapainoksia hänen kirjoistaan ei liiemmin viime vuosina ole otettu.



Muita saksalaisia paljon luettuja kirjailijoita ovat olleet Thomas Mann, Hermann Hesse ja Günter Grass. Grassin omaelämäkerrallinen, Saksassa kiistelty kirja Sipulia kuoriessa jäi hänen viimeaikaisesta tuotannostaan parhaiten mieleen. Hervottomin tarina tuossa kirjassa oli seuraava kuvaus:

Grass joutui amerikkalaisten sotavangiksi toisen maailmansodan päätyttyä. Leirin ruoka-annokset olivat mitättömän pieniä, mutta kaikenlaista harrastustoimintaa vankien keskuudessa tuettiin. Niinpä joku keksi perustaa kokkauskerhon. Koska elintarvikkeita ei saatu, opetus oli puhtaasti teoreettista. Eräs vankina ollut ammattikokki opetti liitutaululla toinen toistaan herkullisempien ruokien valmistusta ja kerhon monikymmenpäinen väki kopioi ohjeita suu kuolassa ja vatsat mouruten vihkoihinsa.

Minulle on viimevuosina ilmaantunut myös hieman bibliofiilin vikaa. Sen lisäksi, että olen keskittynyt tiettyihin kirjailijoihin, kirjoista on tullut myös rakkaita esineitä (ihan platonisessa mielessä :-P ).

Osana omituisia kirjahankintoja olen kerännyt myös vanhaa kirjallisuutta. Eräs hauskimmista löydöistä on kauniisti sidotut Mikael Agricolan kootut teokset, jotka sain erittäin huokealla erään yrityksen kirjapoiston yhteydessä. Seuraavassa muutama lyhyt lainaus esimerkiksi.


Elokuusta Agricola sanoo muun muassa näin:

MÄTEKWLLA ELI KYLUÖKWLLA ON XXXI PÄIUE.

[---]

NYT ELOS LEICKA/ IA RIHES TAPPA
TALVEN WARAXI/ PIDHE HYUE TAPA
ELE SZONIST WERTA NYT LASKE.
ELE MÖS SAUNAS KÄYDHE RASKI.
WAARALLINEN ON MÖS HAUREUS.
NIIN MÖS YLEN PALIO MAKAUS.

[---]

IOO [juo] CALIA/ WELTE HAUREUS IA HELLE

En ole tiennyt, että Agricola oli kova huumorimies. Se näkyy myös kehotuksessa lukijoille:

Katkelma Agricolan Rukouskirjasta







Catzo / lue / etzi / ia tutki
eij senwooxi Silmes puhke


Kommentit

Suositut tekstit