Vaikuttajat korvissani


Eräässä aiemmassa blogitekstissäni kirjoitin lapsuuden äänimuistoistani. Vaikka (mielestäni) pyrin omassa musiikissani persoonalliseen ilmaisuun, sävellystyöhöni vaikuttaa luonnollisesti se millaista musiikkia kuuntelen ja mistä musiikista olen erityisen kiinnostunut.


Kuuntelen paljon musiikkia. Tunnustan, että olen fakkiutunut aikuisiällä kuuntelemaan lähinnä klassista musiikkia. Tämä on henkilökohtainen mieltymys. En kuitenkaan nyrpistele millekään musiikin lajille. Olen löytänyt itseäni kiinnostavia asioita myös esimerkiksi iskelmästä, rockista, popista, kansanmusiikista, hevistä, progesta, noisesta, rapista ja jazzista. Mutta näihin musiikinlajeihin en ole tutustunut samalla syvyydellä - tai ainakaan laajuudella - kuin klassiseen traditioon.

Voimakkaimmin rytmimusiikin vaikutus kuuluu - ehkä hieman yllättäen - vokaalimusiikissani. Minua on aina kiinnostanut parhaimpien rock- ja iskelmäartistien tapa taivuttaa lauluosuutta lähelle puheen rytmiä (esim. Juice, Martti Syrjä) tai leikkiä vokaaliosuuden rytmillä (esim. Eino Grönin "eikkaus" ts. jatkuva tietoinen rytmistä jättäytyminen fraasien sisällä). Iskelmämusiikin tapaan vokaali-ilmaisuni on usein syllabista (= yksi tavu lauletaan yhdellä sävelellä). Vokaaliosuuksiani ei kuitenkaan voi parhaalla tahdollakaan pitää iskelmä- tai rockhenkisinä, mutta tällainen metatason yhteys on siis löydettävissä.

Metallifonia! -kaksikolle (Olli-Pekka Tuomisalo, saksofoni ja Risto-Matti Marin, piano) sovittamani Jumpe! Van Halenin heviklassikosta Jump on eräs uiskenteluni tyylien välimaastossa. Jos nykymusiikkiin taivutettu stadionhevi kiinnostaa, niin levyn voi hankkia vaikkapa täältä.

Fakkiutuminen klasariin saattaa kuulostaa äkkiseltään pahalta, mutta pitänee muistuttaa, että klassisen musiikin historia on pitkä ja monivivahteinen. Sen sisältä löytyy kymmeniä erilaisia tyylisuuntauksia.

Olen kerännyt tähän tekstiin säveltäjänimiä ja musiikkia, joka on vaikuttanut minuun. Lista on häviävän pieni otos pitämästäni musiikista. Nämä musiikit ovat koskettaneet/ilahduttaneet/ärsyttäneet minua jossain elämän vaiheessa. Osaan teoksista olen tutustunut syvemmin. Osan olen kuullut vain muutaman kerran.

Haluan painottaa, että tämä ei ole lista musiikista, jota pitäisin erityisen tärkeänä. Osa kappaleista on musiikkina aikamoista huttua, mutta niillä on ollut minulle elämässäni joku merkitys. Lista on nopeasti kirjoitettu ja myös puutteellinen. Oikeastaan vain pintaraapaisu. Siitä puuttuu isojakin nimiä.
Listalta puuttuu myös rytmimusiikki. Tämä johtuu siitä, että useinkaan sävelletty musiikki ei sinänsä ole niissä keskeisin kiinnostava asia vaan esittäjien tulkinnan, sovituksen, sanoituksen, sävellyksen ja nykyään erityisesti miksauksen yhteispeli. Jos kiinnostusta riittää, voin toki mainita näitäkin kommenteissa.
Kappaleet eivät ole myöskään tärkeysjärjestyksessä. Toivon, että jossakin vaiheessa ehtisin kirjoittaa näistä kappaleista muutamia rivejä.





Luis Pasquet: Tango-sarja, Viisi pientä kappaletta saksofonille ja pianolle
Friedrich Chopin: etydit
Karlheinz Stockhausen: Gruppen, Kreuzspiel, Helikopteri-kvartetto
Edgard Varèse: Poemé electronique, Density 21,5, Ameriques,
Mozart, viimeiset sinfoniat, Requiem, Taikahuilu, Don Giovanni
Lasse Eerola: Muunnelmia puhallinorkesterille
Sergei Prokofjev: klassinen sinfonia, Romeo & Julia -sarja
Lauri Kilpiö: Twin Sweethearts, Häämarssi :)
Sampo Haapamäki: Kirjo, Maailmamaa, Power, Avenue
Pjotr Tsaikovski: 6. sinfonia, baletit
Edward Elgar: Pomp and Circumstance nr. 5
Nielsen: Sinfoniat
Einojuhani Rautavaara: Cantus Arcticus, Sotilasmessu
Felix Mendelssohn-Bartholdy: Viulukonsertto, sinfoniat, Sanattomat laulut
Kalevi Aho: 8. sinfonia, Avain
Pierre Boulez: Pianosonaatit
Jean Sibelius: sinfoniat 1,2,4, 6, 7, viulukonsertto, Voces intimaes, Valse Triste, Karelia-sarja
Richard Strauss: Neljä viimeistä laulua
Maurizio Kagel: 30. joulukuuta 1931, musiikkiteatteriteokset
Luciano Berio: Sinfonia, Sequenzat
Arnold Schönberg: Viulukonsertto
Dmitri Shostakovits: 2. viulukonsertto, 10. Sinfonia
Magnus Lindberg: Aura
Alban Berg: Wozzeck, laulut
Kaija Saariaho: Maa-baletti, Kaukainen rakkaus,
Esa-Pekka Salonen: LA Variations
Veli-Matti Puumala: Anna-Liisa, Tutta via
Aarre Merikanto: Juha, Oktetto
Väinö Raitio: Kuutamo Jupiterissa
Paavo Heininen: Adagio, 3. sinfonia, Silkkirumpu
Joonas Kokkonen: Durch einen Spiegel, 3. sinfonia, sellosonaatti, Viimeiset kiusaukset
J.S.Bach: Inventiot, kantaatit, konsertot
Gustav Mahler: Sinfoniat
Usko Meriläinen: Jousikvartetot, Papillons
Erkki Jokinen: Harmonikkakonsertto
Zimmermann: Die Soldaten








Kommentit

Suositut tekstit