Toisen harjoituspäivän päätteeksi

Aamupäivän kaiversin saksofonikadensseja työhuoneella. Iltapäivällä jatkuivat Le saxophone... -teoksen harjoitukset R-talolla. Eilisistä harjoituksista kirjoitinkin jo edellisessä blogitekstissäni.

Mukana oli tänään ensimmäistä kertaa Olli-Pekka Tuomisalo bassosaksofoneineen. Saksofonin osuus täydensi monia sellaisia paikkoja, jotka eilisissä harjoituksissa jäivät vielä mykäksi. Se selvästi helpotti laulajien työskentelyä. Saksofoniosuus kutoutuu välillä osaksi kuoro-osuutta ja välillä puhkeaa solistiseen revittelyyn.


Kuva: Helsingin kamarikuoro, joht. Nils Schweckendiek. Takana bassosaksofonin kanssa Olli-Pekka Tuomisalo

Tämän päivän harjoitusten suurin harppaus tapahtui lauluosuuksien erilaisten luonteiden tarkentumisessa. Lauluosuudet muuttuivat eläviksi ja erityyppiset ilmaisut löysivät entistä paremmin paikkansa.

Myös ranskankielinen teksti alkoi istua laulajille ja tänään ääntämiseen liittyvät korjaukset olivat pieniä.

Myös erilaiset erikoiset soinnit löysivät ilmeensä tämän päivän harjoituksissa. Sihisemisessä haimme selkeää eroa erilaisten äänenkorkeuksien kesken.

Tätä voit kokeilla myös itse. Sihise esimerkiksi siten, että suusi tila on samanlainen, kuin laususit y-kirjaimen. Muuta sitten suussasi oleva vokaali vaikka u-kirjaimeksi ja lopuksi teräväksi i-kirjaimeksi. Huomaat, että sihinän taajuus vaihtuu, kun muutat vokaalia suussasi. Olen merkinnyt nuottiin tällaisen laulutavan seuraavalla tavalla: s(y), s(u), s(i). Näistä matalin sihinä on u-vokaalilla tuotettava, tätä korkeampi y-vokaalilla tuotettava ja korkein i-vokaalilla tuotettava. Näitä vokaalien sijainteja ja korkeutta pitää karrikoida voimakkaasti, jolloin saadaan tarpeeksi suuri ero äänteiden välille.

Kokeilimme myös erilaisia puhelaulutyylejä tänään harjoituksissa. Tyyleihin vaikuttavat laulajille suunnitellut "roolit" ja tekstin sisältö ja tekstin sijoittuminen musiikilliseen ympäristöön.

Tämän lisäksi tarkensimme tänään myös musiikin tempoja, bongasimme muutamia kirjoitusvirheitä ja teimme pieniä muutoksia.

Päällimmäiseksi tänäänkin jäi mieleen kuoron, Nilsin ja Olli-Pekan ällistyttävä osaamistaso. Ja lisäksi harjoitukset etenivät vapautuneissa ja iloisissa tunnelmissa. Vapautuminen näkyi laulajien heittäytymisessä stemmoihinsa. Se on tavoiteltava yhdistelmä: Rentous ja tarkkuus.

Kommentit

Suositut tekstit