Näin kulutan aikaa


Hyvä lukijani. Kuten olet ehkä huomannut, aikaa on kulunut edellisestä blogimerkinnästä. Perjantaina sain pitkän, pitkän raatamisen jälkeen uuden sävellykseni käsikirjoituksen valmiiksi, kadensseja lukuunottamatta. Yleensä merkitsen uuden sävellyksen valmistumishetken partituuriin. Nyt valmistuminen tapahtui aika huomaamatta, etten sitä merkintää älynnyt tehdä. Ja sitä paitsi nuo saksofonikadenssit ovat vielä kesken. Niin, eihän tämä vielä valmis edes ole...

Mutta kokonaisuuden kannalta tärkeimmät asiat ovat nyt siis kasassa ja voin lähettää pian nuotit laulajille. Perjantai-iltapäivällä ratkesi uuden sävellyksen viimeinen kinkkinen pätkä, ehkä kolmen aikoihin. Kellonajat eivät ole tuntuneet merkityksellisiltä viimeaikoina vaan asioita on tullut tehtyä päivän tarkkuudella.

Viikko meni sävellyksen valmistumiseen yliaikaa. Hävettää. Yleensä koetan pitää deadlineistä tiukasti kiinni. Tämä työ on joskus, kuten juuri nyt, kilpajuoksua ajan kanssa.

Sävellystyö ei nimittäin pääty käsikirjoituksen valmistumiseen. Työ jatkuu puhtaaksikirjoituksella ja oikoluvulla. Se on rankka ja tarkkuutta vaativa työvaihe, jossa taiteellinen työ jää taka-alalle ja säveltäjä muuttuu enemmän työnuottigraafikoksi ja oikolukijaksi. Mutta jokainen oikoluvun aikana löytyvä puuttuva esitysmerkintä tai väärä ääni tarvitsee korjaajakseen säveltäjän itsensä. Oikolukua ei kokonaan voi ulkoistaa. Ja se ottaa aikaa. Paljon aikaa.


Vaikka oikolukuun liittyvä "taiteellinen panos" saattaakin kuulostaa pieneltä, niin korjaukset täytyy miettiä huolellisesti. Oikoluvussa löydän yleensä useita kymmeniä eriasteisia kauneuspilkkuja, muutoksen kohteita ja puutteita. Minun pitää tehdä oikoluku hitaasti ja monta kertaa, että lopulliseen versioon jäävät virheet minimoituu. Silmieni läpi kyllä pääsee usein pieniä lipsuja, joita sitten harjoituksissa korjaillaan.

Varsinkin nyt, kun sävellykseni valmistui myöhässä, oikoluvun musertava hitaus tuntuu kamalalta. Aika hupenee johonkin. Se karkaa käsistä. Aina on mennyt monta tuntia kun vilkaisen kelloa. Ei pitäisi vilkaista.

Tiedän, että monille säveltäjille oikolukuvaihe on kevyempi. He kirjoittavat eräänlaista "puhdasta" partituuria alusta alkaen. Minun työtapoihini se ei oikein sovi. Usein käsikirjoitusvaiheessa kohtalainen sävellysvauhti on omalla kohdallani parempi pitää yllä. Tällöin ei ole aikaa - tai halua - jäädä viilaamaan merkintöjä.

Perjantai jatkui työhuoneelta poikkeuksellisesti autovuokraamoon. (Meillä ei siis ole autoa. Itselläni ei ole edes ajokorttia. Johanna hoitaa meillä ajamisen ja minä kartanluvun - mikäli sellaisen muistan ottaa mukaan.) Oikoluku keskeytyi viikonlopun juhliin. Tyttärelläni oli ensimmäinen koulun kevätjuhla. Näytelmät, puheet, kukitukset, suvivirsi ja todistusten jako ja aurinkoinen päivä. Se kaikki herkisti mukavalle kesämielelle, vaikka päivällä vähän hermona töiden takia olinkin.

Tyttären kevätjuhlien jälkeen hyppäsimme autoon ja kävimme koko perheellä kummityttöni lakkiaisissa Pohjanmaalla. Tällaiset elämän merkkihetket osoittavat ajan kulumisen. Hyvänen aika! Kummitytön lakkiaiset. Vastahan hän oli ihan pikkuinen. Minä olin kuusitoistavuotias, kun hänet ristittiin. Nyt hän on jo 19-vuotta.

Ajan kuluminen ja aika. Ne ovat olleet nyt tapetilla niin yksityiselämässäni kuin työssänikin.

Ajasta on todennut romanttiseen tapaansa Einojuhani Rautavaara muistelmissaan Omakuva:

"Säveltäjä työskentelee ajan taikapiirissä."

Toisin sanoen, säveltäjän tärkein raaka-aine on aika. Sen puitteissa ja armoilla tätä työtä tehdään.




Kommentit

  1. Hyvä Pasi!

    Kiinnostava blogi sinulla. Omia (musiikki)poliittisia esseitäni voi lukea osoitteesta http://otraihala.blogspot.com, tosin vähemmän ilmaisuvoimaisella kielellä. Ja tietoa saa jakaa eteenpäin.

    Tiesitkö muuten, että musikki on taiteenlajeista savolaisin - vastuu on aina kuulijalla. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit