Minimalto (2006) 3. osa, Barcarola


Minimalton kolmas osa on nimeltään Barcarola. Sana tarkoittaa alunperin venetsialaisten gongolierien laulamaa yksinkertaista venelaulua. Halusin säveltää musiikkia, joka on minimalismin hengessä yksinkertaista, mutta moni-ilmeistä ja keinuvaa (vaikka kuten gongoli aallokossa).


Kappale muodostuu yksinkertaisesta teemasta. Teemaa elävöitetään siten, että jokaisessa tahdissa musiikin nopeus muuttuu suhteessa 2:3, välillä hidastuen ja välillä nopeutuen. Se tuo kappaleeseen eräänlaisen huojunnan tunteen.

Nuottiesimerkki: Barcarolan alku, huomaa jatkuvasti vaihtuvat tempomerkinnät


Länsimainen nuottikirjoitus on äärimmäisen kömpelöä merkitä tällaisia usein vaihtuvia nopeuden muutoksia. Tässä kappaleessa olen päätynyt yllä näkyvään ratkaisuun, jossa nuottien visuaalinen aika-arvo pysyy stabiilina ja nopeuden muutokset ilmaistaan kunkin tahdin kohdalla vaihtuvin tempomerkinnöin. Olen käyttänyt myös toisenlaista tapaa merkitä tällaisia nopeasti vaihtuvia 2:3 suhteita. Esimerkiksi kappaleessani Correntino fagotille ja pianolle käytän triolirytmejä, jotka ikäänkuin katkaistaan kesken. Esimerkiksi tahti saattaa sisältää viisi triolin osaa jolloin tahtilajiksi tulee vaikkapa 5/12 osaa. Se, kumpaa kirjoitustapaa käytän riippuu musiikin luonteesta ja siitä mikä tuntuisi itsestäni luontevimmalta, jos esittäisin kappaleen itse.


Barcarolan asteikkorakenne ja vääjäämätön melodia vie ajatukset myös impressionismiin ja tarkkakorvainen saattaa bongata kappaleen keskivaiheilla häviävän pienen lainauksen Ravelin Bolerosta.



Video: Pasi Lyytikäinen: Minimalto, 3. osa, Barcarola, esittäjä: Eero Saunamäki,
kustantaja: Fennica Gehrman Oy

Kommentit

Suositut tekstit