Voces intimaes – Sisäisiä ääniä

(Jutun otsikko on lainattu Sibeliuksen samannimisestä jousikvartetosta. Hyvä biisi, kannattaa tutustua.)


Kuten jotkut arvon lukijoista saattavat tietää, olin nuorna miesnä armeijan soitto-oppilaana. Tuolloin minua huvitti intin psykologisissa testeissä eräs kysymys: ”Kuuletko ääniä, joita muut eivät kuule?” Tälle jutulle olen hihitellyt itsekseni sittemmin useammankin kerran.


Luultavasti arvelin oikein, ettei tässä tarkoitettu säveltäjän päässään kuvittelemaa musiikkia vaan jotain muuta. Siispä valehtelin sujuvasti vastaukseksi ”En.”


Minulta kysellään silloin tällöin, mitä ’sisäinen kuulo’ tarkoittaa ja miten musiikkia voi ylipäänsä kuvitella.


Sanon jo heti kättelyssä, että tästä blogitekstistä tuli järkyttävän viisastelevan oloinen. Nämä tässä tekstissä mainitut taidot ovat minulle muuten erinomaisen hankalia. Minulla ei todellakaan ole mikään erityisen hyvä ’sisäinen kuulo’. Ja vain hieman parempi olen sen sanomisessa, mitä minun pitäisi osata. Tapani esittää asioita on hieman julistuksellinen. Antakee anteeksi. Tarkoitukseni on hyvä.


Sisäistä kuuloa voisi verrata vaikka puheen kirjoittamiseen siten, että ensin miettii puheen valmiiksi, ja sitten vasta kirjoittaa sen. Tai siihen, kuinka kuvataitelija pystyy kuvittelemaan etukäteen mahdollisimman tarkasti, millaista jälkeä sivellin tuottaa.


Voit harjoitella omaa 'sisäistä kuuloasi' vaikkapa näin. Kuuntele levyltä joku kappale josta pidät ja yritä opetella se ’ulkoa’. Koeta kuvitella musiikki mahdollisimman tarkasti. Ihan niin kuin kuuntelisit sitä. Tämän jälkeen mieti mitkä asiat hahmotat ja mitä et. Kuuntele uudestaan ja keskity siihen, mitä et pystynyt kunnolla kuvittelemaan. Todennäköisesti huomaat pikkuhiljaa pystyväsi kuvittelemaan musiikin yhä tarkemmin. Tätä säveltäjäkin tekee mutta siten, että yrittää kuvitella musiikkia, jota ei ole vielä olemassa.


Sisäinen kuulo on ehkä eräs poskettomimmin mystifioitu osa säveltäjän työtä, tyyliin: ”Musiikki vain virtaa lävitseni, ja minä kirjoitan sen ylös.”


Eipä silti, tunnen itsekin säveltäjiä, joilla on hyvin suora yhteys musiikillisen mielikuvituksen ja nuotintamisen välillä.


Valistunut arvaukseni on, että säveltäjillä on varmasti erilaisia tapoja kuulla musiikkia päässään. Erityisen lahjakas tai pitkään säveltäjän työtä tehnyt henkilö voi kuvitella musiikkia hyvinkin tarkasti. Pelkkä lahjakkuus ei kuitenkaan riitä. Toisin sanoen Mozart ei saanut synnyinlahjanaan tietoa muun muassa siitä miten klarinetti soi eri rekistereissä. Hän joutui tällaiset asiat opettelemaan siinä missä muutkin (oppi varmasti erittäin nopeasti, sitä en epäile).


Erinomainenkaan sisäinen kuulo ei siis auta mitään, ellei tiedä mitä kullekin soittimelle voi kirjoittaa.


Mitä enemmän olen tätä asiaa pähkinyt, sitä enemmän olen vakuuttunut, että sisäinen kuulo on todennäköisesti lajitelma erilaisia kuvittelemisen taitoja,



kuten kykyä kuvitella muun muassa:


- melodisia (yksiäänisiä) linjoja

- kunkin soittimen sointiväriä ja rekisteripainetta

- musiikin yleiskuvaa, toisin sanoen yksityiskohdat eivät ’kuulu’ kovin tarkasti, mutta musiikin

- yleisilmeestä on jonkinlainen käsitys

- erilaisten soitinyhdistelmien sointia

- dynamiikkoja

- ylipäänsä erilaisia ääniä

- harmonioita

- musiikin muotorakenteita

- tekstuureja

- tempoa

- musiikin vaikeusastetta

- kuulemansa musiikin nuotinnustapaa

- soittajia tekemässä tätä kaikkea.


Monia näistä taidoista opetellaan tietyllä tapaa mutkan kautta säveltapailuopinnoissa. Mielestäni säveltapailuopetus onkin säveltäjälle eräs tärkeimpiä oppiaineita (joo, naurakaa pois). Näin jälkikäteen ajatellen ainakin. Minulla oli onni saada erityisen hyvää säveltapailuopetusta aikoinaan varsinkin Päijät-Hämeen konservatoriossa. Se opetus antoi hyvän pohjan myös sisäisen kuulon kehittämiselle.


Itselläni noista mainitsemistani sisäisen kuulon lajeista vahvimpia ovat melodisten linjojen kuvittelu, musiikin yleiskuva, soittimien sointivärit ja ehkä tempo. Hankalimpia minulle ovat harmonioiden – varsinkin laajojen – kuvitteleminen ja myös laajojen muotorakenteiden hahmottaminen. Tämä viimeksi mainittu, näin meidän kesken, oli pitkään minulle todellinen murheenkryyni.


Olen tehnyt joidenkin sävellysoppilaitteni kanssa sisäisen kuulon harjoituksia. Ne muistuttavat säveltapailuharjoituksia, mutta on niissä myös joitakin eroja. Tässä on muutamia eritasoisia tehtäviä:


- Kirjoita ylös ilman pianoa ensin pieni tuttu melodia. Pikku hiljaa voi kirjoittaa yhä pidempiä melodioita. Tarkasta pianon kanssa.


- Soinnuta melodia ilman pianoa. Soita lopuksi pianolla ja vertaa mielikuvaasi ja soivaa lopputulosta.


- Sävellä tutulle melodialle toinen ääni ilman pianoa.


- Kuvittele pieni oma, ennenkuulumaton melodia, ja kirjaa se ylös. Soita tämäkin harjoitus lopuksi. Tätä harjoitusta voi vaikeuttaa myös pikkuhiljaa, lisäämällä esimerkiksi toisen äänen.


- Opettele kuulemaan intervalleja ja harmonioita kaverisi kanssa. Toinen soittaa intervallin ja toinen laulaa tai/ja kirjoittaa sen ylös. Kun kaksiääniset sujuvat virheittä, otetaan kolmas ääni mukaan -> erilaisia käännöksiä, myös muita kuin terssirakenteisia. Kun tämä sujuu, niin voi kokeilla neliäänisiä harmonioita.


Lopuksi vielä: Sisäinen kuulo on vain yksi työväline muiden joukossa, eikä se tee autuaaksi. Loppupeleissä on täysin sama millä tavoin musiikin säveltäminen toteutettu. Niin kuin puhkijauhettu latteus kuuluu: ”Vain soiva lopputulos ratkaisee.”


P.S. Noista intervallien kuulemisista olen koonnut muutaman sivun mittaisen harjoitusprujun, joka sopii varsinkin nuorelle muusikolle, jolla on ongelmia säveltapailun kanssa ja joka haluaa treenata sävelkorvaansa. Mikä ettei muillekin. Jos kiinnostaa, niin harjoitusta voi tiedustella minulta sähköpostitse: pasi.lyytikainen[at]gmail.com

Kommentit

Suositut tekstit