Musiikkia kirjallisuudessa – Thomas Mann; Tohtori Faustus

Thomas Mann vuonna 1937

Kuva: Carl Van Vechten, lähde: Library of Congress, USA


Säveltäjät seikkailevat joskus fiktiivisinä hahmoina kirjallisuudessa. Eräs – mielestäni lyömätön – tällainen säveltäjäkuvaus löytyy Thomas Mannilta. Julkaisen nyt blogissani päiväkirjaani koottuja hajamainintoja Mannin romaanista Tohtori Faustus.


Thomas Mann ryhtyi kirjoittamaan eurooppalaiseen Faust-myyttiin pohjautuvaa romaania maanpaossa ollessaan, keskellä toista maailmansotaa, vuonna 1943. Teos on muodoltaan elämäkerta, kertomus kuvitteellisesta säveltäjä Adrian Leverkühnista. Teoksen kuvitteellinen kirjoittaja on filosofian tohtori Serenus Zeitblom.


Teoksesta huokuu voimakkaasti huoli saksalaisen kulttuurin ajautumisesta tuhon partaalle. Päähenkilö tekee liiton itsensä paholaisen kanssa saadakseen menestystä. Kirja kuvaa nerokkaasti kokonaista kulttuuria yhden henkilön elämäntarinan kautta.


Luin Tohtori Faustuksen syksyllä vuonna 2005. Ensimmäisenä kirjassa kiinnitti huomiotani raskaat lause- ja kappalerakenteet (tämä voi johtua osittain myös saksan ja suomen kielen eroista ja kääntäjä Sinikka Kallion ratkaisusta kunnioittaa alkuperäisiä sanajärjestyksiä ja lauserakenteita). Hyvin nopeasti havaitsin myös, että kirjailija tunsi musiikkia tavanomaista yleissivistystä huomattavasti laajemmin, jopa siinä määrin, että ajattelin hänen käyttäneen assistenttia laatiessaan musiikkia kuvailevia jaksoja.


Myöhemmin sain tietää, että Mann opiskeli tätä teosta pohjustaakseen musiikkitiedettä ja musiikin teoriaa. Lisäksi hän luki säveltäjäelämäkertoja (mm. Mozart, Beethoven, Berlioz, Wolf ja Berg). Hän keskusteli ja kävi kirjeenvaihtoa muun muassa Arnold Schönbergin (Mann asui lähellä Schönbergiä Los Angelesissa) ja Igor Stravinskyn kanssa. Mann mainitsi myöhemmin, että Zeitblomin hahmossa oli parodiaa hänestä itsestään.


Musiikinteoriaa opiskellessaan Mann tutustui Schönbergin harmoniaoppiin ja keskusteluissaan säveltäjän kanssa myös tuolloin suhteellisen tuoreeseen 12-säveljärjestelmään. Mann kuvaa teoksen luvussa 22, kuinka Leverkühn esittelee rivitekniikkaa Zeitblomille.


Schönberg ei muuten pitänyt lainkaan Mannin Faustuksesta. Hän paradoksaalisesti kuitenkin vaati, että hänen nimensä mainitaan kirjan esipuheessa 12-säveljärjestelmän kehittäjänä.


TV-dokumentissa ”Schönberg, Wien ja sodan vuodet”, kerrotaan kuinka Schönbergin vaimo oli suuttunut kirjan luettuaan Mannille ja huutanut tälle kadulla tavatessaan: ”Minun miehelläni ei ole kuppaa!”


Rakentaessaan Leverkühnin hahmoa Mann teki tutkielman Nietzchen elämästä. Nietzchen henkinen romahdus ja kuolema ovat eräitä heijastumia Leverkühnin hahmossa. Leverkühnin hahmossa on myös heijastumia Deliuksen ja Wolfin sairaalloisita persoonista. Kirjassa kuvailtava lapsen kuolema on osittain heijastusta Gustav ja Alma Mahlerin tyttären kohtalosta.


Frido Mann, Thomas Mannin pojanpoika, vieraili Suomessa muutama vuosi sitten. Hän kertoi 22.9.2007 Helsingin Sanomissa, että Thomas olisi käyttänyt myös häntä kuvauksessaan aivokalvontulehdukseen kuolevasta pojasta. Kuvaus oli ollut arka aihe Fridon äidille. Frido Mann kertoi haastattelussa, että hän tajusi myöhemmin syyn, minkä vuoksi isoisä käytti häntä kirjassaan näin makaaberilla tavalla: Thomas Mannille pahin kuviteltavissa oleva menetys olisi ollut pienen kultakutrisen Frido-pojan kuolema.

Kommentit

  1. Juuri tässä luen Tohtori Faustusta, ja täytyy sanoa, että aika raskas kirja! Taidokas, mutta raskas. Klassisen musiikin määrä teoksen sivuilla oli myös yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän tunteen. Faustuksen raskaus johtunee ainakin seuraavista seikoista: Käännöksessä on pyritty selvästi säilyttämään saksan kielen pitkät lauserakenteet, lisäksi tekstiin on tosiaan upotettu paljon musiikin ammattikäsitteistöä ja muun muassa teoreettisten rakenteiden kuvausta. Rohkaisen kuitenkin Minna jatkamaan loppuun saakka. Teos palkitsee lukijansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit