Lisää ajatuksia musiikin luonnostelusta


Aiemmin kirjoittamani teksti ja esimerkit luonnosteluvaiheesta koskevat lähinnä eräänlaista muistiinpanotekniikkaa. Sävellyksen luonnosteluvaiheeseen kuuluu toki muutakin kuin nuottien ja himmeleiden piirtelyä.

Eräs musiikin luonnostelumetodi on improvisointi. Itse käytän tätä luonnostelun tapaa aika säästeliäästi. Tapailen, ja silloin tällöin hion pitkällekin musiikillisia hahmoja pianon ääressä.

Opiskelijan luonnosten tarkastamista vanhaan malliin Menuettifabriikissa kesällä 2011

Mutta säveltäminen ei ole minulle improvisaation siirtämistä nuottikuvaksi. Improvisointi ja pianon ääressä luonnostelu on enemmänkin osa kokonaisprosessia. Tiettyjä asioita pianon ääressä voi havainnollistaa, mutta esimerkiksi orkesterin sointiväriä sillä on aika hankala mallintaa. Lisäksi pianon ääressä toteutetut ideat eivät välttämättä toimi muilla instrumenteilla.

Toinen luonnostelutekniikkani on laulaminen, joka minun tapauksessani tarkoittaa lähinnä ulvomista. Tähän rohkaisi minua erityisesti opettajani Paavo Heininen, joka suostutteli minut laulamaan oopperani vokaaliosuudet aina sävellystunneilla. Tämä osoittautui minulle hyväksi tavaksi melodisten linjojen sävellystyöhön.

Kolmas tärkeä luonnosteluvaihe on yhteistyö esittäjien kanssa. Varsin usein on mahdollista testauttaa säveltämäänsä musiikkia (luonnoksia) etukäteen teoksen tilanneilla muusikoilla. Jos käytän erikoisia soittotapoja ensimmäistä kertaa, niin niitä testaillaan soittajien kanssa yleensä jo varsin varhaisessa vaiheessa.

Neljäs - ja vaarallisin - tekniikka on mallintaa musiikkia tietokoneella. Tässä on paljon hyviä puolia. Soitinten sointivärit ovat nykyisissä softissa lähellä aitoja. Mutta, mutta... Tietokone pystyy tekemään lähes mitä tahansa, omaa stemmaansa soittava muusikko ei. Lisäksi erikoiset soittotavat ja laulajien ja soittimen rekisteripaine (varsinkin puhaltimet) ei tule tietokonemallinnuksessa esiin.

Tietokone voi "laulaa" kolmiviivaista f:ää tauotta vaikka puoli tuntia, mutta elävä koloratuurisopraano kuolee hapenpuutteeseen viimeistään kahden minuutin päästä...

Kommentit

Suositut tekstit